tiistai 20. syyskuuta 2016

Terve koira - Leikit, ravinto, hyvinvointi ja koulutus

kirjoittanut Arden Moore, esipuheen kirjoittanut eläinlääkäri Lori Huston



Kansi antaa minulle mielikuvan helppoheikki-kirjasta, mutta sisältö on laadukkaampaa. Lyhyesti käsitellään niin koiran kotilääkintä kuin eläinlääkärikäyntien järjesteleminen, turkinhoito ja ravitseminen. Eniten sivutilaa saavat temppujen opettelu, joiden jälkeen puhutaan vielä sosiaalistamisesta, matkustamisesta, koiraurheilusta (jossa lajeja ovat vain agility, koirafrisbee ja koiratanssi), ensiavusta, koiran kustannuksista ja vanhan koiran hoitamisesta.

Olen itse ensisijaisesti näyttelyharrastaja, ja odotin jännityksellä mitä otsikoiden "tavallisia näyttelytemppuja" ja "vaativia näyttelytemppuja" alta löytyy. Odotin nimen mukaisesti ohjeita koiranäyttelyyn, mutta kyseessä olikin showtemppujen esittäminen. Siis vilkuttamista, kierimistä, nimeltä mainitun lelun noutamista ja muuta. Näyttelytemppuja -termin käyttämisestä pitkä miinus suomentajan tilille.

Edellä olevasta harmistuneena aloin katsella kirjaa suurennuslasilla ja löytyihän sieltä muitakin outoja sanoja ja käännösvirheitä. Esimerkiksi agilityssa "arvostelu perustuu koiran nopeuteen ja suorituksen kauneuteen" ja koiranruoan ostamisessa tärkeää on "valmistajan läpinäkyvyys" sekä matkustamisessa "kuljetuslaatikko".

Paikoin puutteellisesta alan terminologiasta huolimatta tämä kirja on hyvä tietopaketti uudelle koiranomistajalle. Taitto on tasalaatuista, mutta useimmat kuvista eivät liity suoranaisesti sivun tekstiin.

Ilmestynyt 2016, 192 sivua, kustantaja Gummerus, suomentanut Jenna Pahlman.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti