tiistai 22. joulukuuta 2009

Kuonot kohti pohjoista

kirjoittanut Helena Meripaasi



Vaikka pohjoiseen suunnataan, kyse ei ole Lapista vaan Irlannissa eläneen perheen muutosta isän kotimaahan Suomeen. Kirjassa seurataan elämään perheen tyttären Irin näkökulmasta. Sekä äidillä että isällä on oma kennelnimensä ja he ovat kasvattavat suomenlapinkoiria ja samojedinkoiria. Mukana vilahtaa myös mm. mastiffi, pekingeesi, shetlanninlammaskoira, irlanninsetteri, greyhound, kerrynterrieri...

Ja koska isä perustaa koirahoitolan, seuraavissa osissa varmasti kohdataan vielä monia muitakin rotuja. Muuton aikaan Irin perheessä on kahdeksantoista koiraa. Lukija sattaisi kaivata koirien esittelyä kirjan alkuun, jolloin voisi käydä tarkistamassa mitä rotua minkin niminen koira edustaa, sillä ainakaan yhdellä lukemalla koirakatras ei tule täysin tutuksi.

Meripaasin vankka koiratietämys näkyy tässäkin kirjasarjassa, joskin paikoin juttu uhkaa mennä jo luennoinnin puolelle. Koirien lisäksi tutustutaan perhekuvioihin ja elämisen eroihin kahden maan välillä, vaikka koirat ja koirajutut ovatkin täydessä pääosassa.

Kirja tekee mieli ahmia yhdeltä istumalta ja saman tien tuleekin jo ikävä seuraavaa osaa ja tietoa siitä jääkö isän suomenlapinkoirapentueesta perheeseen lauman kahdeskymmenes koira...

Irin kennel -sarja kertoo koiraharrastukseta ammattitasolla. Sarjan seuraavat osat ovat: Salaperäiset tassunjäljet, Pikikuonoinen pentu ja Kultaiset sudet

Ilmestynyt 2009, 207 sivua, kustantaja Otava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti