sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Koko saaren Kingi

kirjoittanut Eppu Nuotio ja kuvittanut Katri Kirkkopelto



Kingi on iso kodinvaihtajakoira. Sarjan ensimmäisessä osassa se lakkaa olemasta paljastassuinen helsinkiläinen ja muuttaa meren saareen Hiittisiin asumaan perheeseen, jonka äiti on sairaslomalainen ja saa siksi nimen Keppinainen, isä on Isonenä ja lapset ovat Poika ja Punapää ja Kiharamies. Perheessä on myös kaksi koiraa, vanha Miska-mummo ja Susse-neiti. Vaikka Kingi on kooltaan iso, sillä on sylikoiran sydän. Vähän kerrassaan Kingi valloittaa perheenjäsenten ja koko saaren väen sydämet. Niinpä huolestunutta etsijäjoukkoa riittää, kun Kingi katoaa. Sarja kertoo Kingin elämästä herttaisen koiramaisia sattumuksia. On omatoimimatkailua, uimahyppyjä, kingimerkittyjä keppejä ja saaristolaiselämää.

Kirjailija Eppu Nuotio asuu perheensä kanssa Dragsfjärdin Hiittisissä ja heillä on kolme koiraa. Saaristolaiskoiran elämä on siis aidoimmillaan näissä kirjoissa.

Kirjastoissa sarja voi olla sijoitettuna lasten helppolukuisten kirjojen hyllyyn, missä se jää monelta innokkaalta lukijalta huomaamatta. Kannattaa käydä etsimässä – aikuinenkin lukee kirjan mukavana iltapalana. Ja jää odottamaan seuraavaa osaa.

Kingi-sarja: Koko saaren Kingi, Kingi kalassa, Kingi karkuteillä, Kingi ja ponteva pentu, Kingi ja kaverit Kingi ja joulujen joulu.

Ilmestynyt 2007, 128 sivua, kustantaja Otava.
Sarja on ilmestynyt myös äänikirjoina ja e-kirjoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti