sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Topin talvipuuhia

kirjoittanut Anne Seppälä



Kirja on kolmas osa cairnterrieri Topin ja sen omistajan Sirun tarinaa. Nyt Topi saa roolin näytelmässä ja auttaa selvittämään todellisen rikoksen.

Kuinkahan moni koiranomistaja on itse yrittänyt samaa, mihin kirjailija keksii koirasankarinsa laittaa? Nimittäin istuttaa koiraa pulkkaan ja tuupata sen laskemaan yksinään mäen alas? Harmittavaa, etteivät vanhemmat kirjassa huomanneet lasten kolttosta ja kieltäneet moista touhua. Onneksi tällaista ei todellisuudessa pääse sattumaan, sillä tuskinpa mikään koira suostuu ottamaan moista kyytiä. Onneksi siksi, etteivät vauhdissa kyydistä karatessaan katkaise kinttujaan.

Kirja on ihan kiva luettava, mutta ennemminkin soljuvasti etenevän tarinan ja tapahtumien kuin varsinaisen koira-asian vuoksi.

Tämä on sarjassa ensimmäinen osa, jossa kansikuvan koira selvästi muistuttaa cairnia, kahden ensimmäisen osan koira kun on näyttänyt ennemminkin mix-westieltä meikäläisen silmissä.

Koirakaverit-sarjaan kuuluvat seuraavat tätä osaa aikaisemmin ilmestyneet kirjat: Topi saa uuden kodin ja Topi löytöretkillä. Myöhemmin ovat ilmestyneet Topi karkuteillä ja Topi ja Rasseli.

Ilmestynyt 2010, 120 sivua, kustantaja Karisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti