kirjoittanut Eppu Nuotio ja kuvittanut Katri Kirkkopelto
Kingi on iso kodinvaihtajakoira. Sarjan ensimmäisessä osassa se lakkaa olemasta paljastassuinen helsinkiläinen ja muuttaa meren saareen Hiittisiin asumaan perheeseen, jonka äiti on sairaslomalainen ja saa siksi nimen Keppinainen, isä on Isonenä ja lapset ovat Poika ja Punapää ja Kiharamies. Perheessä on myös kaksi koiraa, vanha Miska-mummo ja Susse-neiti. Vaikka Kingi on kooltaan iso, sillä on sylikoiran sydän. Vähän kerrassaan Kingi valloittaa perheenjäsenten ja koko saaren väen sydämet. Niinpä huolestunutta etsijäjoukkoa riittää, kun Kingi katoaa. Sarja kertoo Kingin elämästä herttaisen koiramaisia sattumuksia. On omatoimimatkailua, uimahyppyjä, kingimerkittyjä keppejä ja saaristolaiselämää.
Kirjailija Eppu Nuotio asuu perheensä kanssa Dragsfjärdin Hiittisissä ja heillä on kolme koiraa. Saaristolaiskoiran elämä on siis aidoimmillaan näissä kirjoissa.
Kirjastoissa sarja voi olla sijoitettuna lasten helppolukuisten kirjojen hyllyyn, missä se jää monelta innokkaalta lukijalta huomaamatta. Kannattaa käydä etsimässä – aikuinenkin lukee kirjan mukavana iltapalana. Ja jää odottamaan seuraavaa osaa.
Kingi-sarja: Koko saaren Kingi, Kingi kalassa, Kingi karkuteillä, Kingi ja ponteva pentu, Kingi ja kaverit Kingi ja joulujen joulu.
Ilmestynyt 2007, 128 sivua, kustantaja Otava.
Sarja on ilmestynyt myös äänikirjoina ja e-kirjoina.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
lauantai 15. marraskuuta 2008
Karvakorvan runopurkki
Kirjoittanut Hannele Huovi ja kuvittanut Kristiina Louhi
Tässäpä on kokoelma lastenrunoja. Hannele Huovin oivaltavat runot pursuvat herkullista kieltä ja Kristiina Louhi kuvittaa tyylikkäästi. Näiden runojen parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin.
Koiria sivuavia runoja on joukossa muutama. Nimestään huolimatta en oikein voi luokitella tätä kirjaa koirakirjaksi,
Ilmestynyt 2008, 79 sivua, kustantaja Tammi.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Koirat - upea tarrakirja
Koirat, upea tarrakirja on Löytöretki-sarjan kirja, joka kertoo paljon tietoa koirista. Kirjan keskellä olevilta tarra-arkeilta kuvat siirretään tekstin yhteydessä olevien varjojen päälle. Jokaisen varjon vieressä on rotuun liittyvä faktateksti. Siis tykkään, ei mikään tarraleikkikirja.
Kirjassa on kaikkiaan 65 tarraa ja 8 tehtäväsivua.
Ilmestynyt 2008. 10 lehteä, suomentanut Kirsi Ohrankämmen.
Koirani haukkuu italiaksi
kirjoittanut Eija Wager
Jostakin syystä tutustuin tähän kirjaan vasta nyt, vaikka se on ilmestynyt jo toistakymmentä vuotta sitten. Jotenkin olin kai luullut kansikuvan ja nimen vain haalaavan lukijoita koira- ja hevosihmisistä, vaikka tarina onkin pelkstään kertomusta ulkosuomalaisen elämästä.
Kirja kertoo kirjoittajan eläimistä, jotka hänen luonaan Uuden Kuun talossa asuvat. Mukana on myös faktatietoa eläinlajien ja ihmisen yhteiselon taustoista. Sujuva kerronta on kuitenkin eniten omistajansa lemmikkeinä elävien eläinten kuvaamista. Erittäin mukava lukukokemus. Pitääpä hakea kirjastosta myös muita saman tekijän teoksia!
Ilmestynyt 2003, 140 sivua, kustantaja WSOY

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)