kirjoittanut Seppo Saraspää
Tämä eränovellikokoelma vie lukijansa Tunturi-Lappiin kalastamaan ja metsästämään ja seuraamaan
paikallisten elämää. Monia luonto- ja eräkirjoja tehneen Saraspään kieli on värikästä, ja vaikka sanasto välillä onkin ”lantalaiselle” (kuten pohjoisessa etelän ihmisiä nimitetään) vierasta, asiayhteydestä merkityksen voi päätellä, ja erämaatunnelma on vahva.
Kirja on oivallinen lahjakirja luonnosta ja metsästyksestä kiinnostuneille. Hiukkasen arvon, että luokittelenko tämän koirakirjaksi vaiko en, sillä enemmänkin tämä on eräkirja kuin koirakirja.
ilmestynyt 2012, 182 sivua, kustantaja Karisto.
lauantai 29. syyskuuta 2012
tiistai 4. syyskuuta 2012
Häntäkarvan varassa
kirjoittanut Spencer Quinn
Tässä tulee Nuuskijatutkimuksia 2! Luvassa on uudet seikkailut ykkösosasta tutulle etsiväkaksikolle. Chet-koira on jälleen omistajaansa yksityisetsivä Bernietä tarkkavainuisempi. Vaikka kirjan edetessä tuntuu, ettei kumpikaan ole aivan kartalla siitä, mitä he oikeasti tekevät arvokkaan Princess-koiran ja tämän emännän henkivartijoina, niin loppu on silti onnellinen: hurjan seikkailun jälkeen Princess pääsee näyttelykehään voittamaan.
Koiramainen kohellus viihdyttää aikuisia lukijoita, ja jättää odottamaan seuraavaa osaa. Mutta jälkikäteen täydennän tänne, että eipä ole sarjan seuraavia osia suomennettu. Sääli. Pitää varmaan tilata jenkeistä alkukielisinä. Ei sellainen kielikylpy taidoille haitaksi olisi.
Ilmestynyt 2012, 363 sivua, kustantaja WSOY, suomentanut Aila Herronen.
Tässähän näitä olisi (päivitetty joulukuussa 2016 väärään järjestykseen; alkupään osien kansikuvissa Chetillä on tummat korvat, ja voisinkin hollanninpaimenkoiran omistajana luulla Chetiä holskuksi. Sittemmin tarinassa lienee tapahtunut jotakin, kun koiran korva valkaistuu. Tosin jo ensimmäisessä osassa on käynyt ilmi, että Chet on bordercollie):
Tässä tulee Nuuskijatutkimuksia 2! Luvassa on uudet seikkailut ykkösosasta tutulle etsiväkaksikolle. Chet-koira on jälleen omistajaansa yksityisetsivä Bernietä tarkkavainuisempi. Vaikka kirjan edetessä tuntuu, ettei kumpikaan ole aivan kartalla siitä, mitä he oikeasti tekevät arvokkaan Princess-koiran ja tämän emännän henkivartijoina, niin loppu on silti onnellinen: hurjan seikkailun jälkeen Princess pääsee näyttelykehään voittamaan.
Koiramainen kohellus viihdyttää aikuisia lukijoita, ja jättää odottamaan seuraavaa osaa. Mutta jälkikäteen täydennän tänne, että eipä ole sarjan seuraavia osia suomennettu. Sääli. Pitää varmaan tilata jenkeistä alkukielisinä. Ei sellainen kielikylpy taidoille haitaksi olisi.
Ilmestynyt 2012, 363 sivua, kustantaja WSOY, suomentanut Aila Herronen.
Tässähän näitä olisi (päivitetty joulukuussa 2016 väärään järjestykseen; alkupään osien kansikuvissa Chetillä on tummat korvat, ja voisinkin hollanninpaimenkoiran omistajana luulla Chetiä holskuksi. Sittemmin tarinassa lienee tapahtunut jotakin, kun koiran korva valkaistuu. Tosin jo ensimmäisessä osassa on käynyt ilmi, että Chet on bordercollie):
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)