Ensimmäinen lukemani koiratietokirja

Sain sen! Sain sen!! Siis löysin antikvariaatista kirjan, joka on ollut lapsuudessani ensimmäinen lukemani koiratietokirja. Muistan, miten fanitin (vaikka siihen aikaan moista sanaa ei tunnetukaan) kirjan upeita värikuvia. Olen nimittäin viettänyt lapsuuteni koululla, jossa vanhempani olivat opettajina, ja joskus valoisina kesäiltoina istuin salaa koulun kirjastossa. Kodin puolelle kirjoja en kesäaikaan uskaltanut tuoda, mutta kävin kirjastossa lukemassa ja selailemassa kirjoja ja nauttimassa niiden tuoksusta. Ei kai ihme, että aikuisena opiskelin kirjastovirkailijaksi.

Koirat on Hauska on tietää -sarjan kymmenes osa. Kyseessä on "suosittu huokea sarja tietokirjaikään ehtineille tytöille ja pojille." Sarjassa on julkaistu ainakin seuraavat osat: Ihminen, Sää, Kiertotähdet ja avaruusmatkat, Lentotaito, Villieläimiä, Maan ääriin, Ääni, Valo ja väri, Hevoset, Aika ja kellot ja tietysti tämä 1969 painettu Koirat.

Kirjan 48 sivua sisältävät piirroskuvia, joista osa nelivärisinä. Kirjan teksti jakautuu seuraaviin osioihin: Ihmistä vanhempi,, Millainen eläin koira on? Näytökset ja kokeet sekä luonnonvaraiset koiraeläimet. Kirjassa kerrotaan, että "koirat jaetaan neljään pääryhmään, metsästysrotuihin, palvelusrotuihin, seurarotuihin ja kääpiökoiriin."


Ja sitten hauskoja poimintoja kirjasta:

"Vanhoista piirroksista ja korkokuvista käy ilmi, että babylonialaiset käyttivät koiria metsästyksessä, kuten egyptiläiset ja kiinalaisetkin. Historialliset lähteet kertovat myös, että babylonialaiset kasvattivat koiria naisten seuraeläimiksi. Roomalaiset käyttivät koiria areenalla taistelemassa orjia ja villipetoja vastaan."

Kuvitus esittää edellä mainittuja koiria (babylon. koira, egypt. koira, kiinal. koira, haarniskoitu roomalaiskoira) ja kuva on vieressä. Valitettavasti en omista toimivaa skanneria, joten kuva (kuten kaikki muutkin tästä kirjasta kertovat) on kännykällä otettu, mutta eiköhän vanhahtava ilme siitäkin paljastu.

Lintukoiria esittelevällä aukeamalla on kuvattuna SPANIELEJA: cockerspanieli, amerikanvesispanieli, englanninspringerspanieli, irlanninvesispanieli, kenttäspanieli (eli fieldspanieli), clumberinspanieli, bretagnenspanieli (eli bretoni), SAKSANSEISOJIA: weimarinseisoja, lyhytkarvainen saksanseisoja, karkeakarvainen iso griffoni (eli korthalsingriffoni), SETTEREJÄ: irlanninsetteri, englanninsetteri, gordoninsetteri ja NOUTAJIA: kiharakarvainen noutaja, labradorinnoutaja, kultainen noutaja ja chesapeakenlahdennoutaja. Tuohon aikaanhan häntien typistäminen oli yleinen käytäntö, mutta mielenkiintoisin ilmiö on noutajien ulkomuoto; noin kevyet koirat mielletään nykypäivänä käyttölinjaisiksi.

Koiranpennun kouluttamisessa opastetaan, että koiraa saa rangaista vain silloin, kun se tavoitetaan kesken pahanteon. "Läimäytä sitä taitetulla sanomalehdellä ja sano selvästi: Ei, ei, ei!" Koira opetetaan istumaan sanomalla istu-käsky ja "kohota koiran päätä taluttimella ja paina sitä samalla takaosasta."

Ajo- ja vihikoirien kuva-aukeaman rotukirjo yllättää nykyihmisen, sillä siellä sijaitsevat: saluki, venäjänvinttikoira, skotlanninhirvikoira, saukkokoira, afgaaninvinttikoira, englanninvinttikoira, harmaa pystykorva, irlanninsusikoira, englanninjäniskoira (harrier), pieni englanninjäniskoira (beagle), kongonpystykorva (basenji), englanninkettukoira, vihikoira, basset ja amerikapesukarhukoira.

Kirja esittelee koiran "ulkonaiset ominaispiirteet" ja selittää mm. sen, miksi koira voi syödä luita. Syitä on nimittäin kaksi: "hampaat ovat kehittyneet sellaisiksi, että ne soveltuvat erinomaisesti repimiseen, paloitteluun ja hienontamiseen" ja "mahalaukun ruuansulatusnesteet ovat paljon voimakkaampia kuin monien muiden nisäkkäiden". Koiran silmistä kerrotaan, että "silmien sijainti on tosin edullinen. Ne ovat sellaisessa kohdassa päätä, että eläin voi kummallakin silmällä katsoa suotaan eteenpäin." Erittäin valaisevaa.

Terrierejä esittelevällä väripiirrosaukeamalla esitellään airedalenterrieri, cairnterrieri, walesinterrieri, sininen kerrynterrieri, snautseri, irlanninterrieri, bedlingtoninterrieri, sealyhamninterrieri, dandie dinmontinterrieri, skotlanninterrieri, valkoinen länsi-ylämaanterrieri, bullterrieri, manchesterinterrieri ja skyenterrieri. Nykyihmisen mielestä snautseri ei kuulu terrierilaumaan. Mielenkiintoisin ulkonäöltään näistä on bullterrieri, joka on tuolloin ollut paljon lähempänä peruskoiraa, kuin rodun nykyiset edustajat.

Kääpiökoirien ryhmästä värikuvin esitellään seuraavat: king charlesinspanieli, japaninspanieli (eli japanese chin), kääpiöpystykorva (eli nykyiset pommit, kleinit ja mittelit), yorkshirenterrieri, englanninkääpiöterrieri, brysselingriffoni (eli griffon bruxellois), maltankoira, kavaton meksikonkoira, musta kääpiövillakoira, valkoinen kääpiövillakoira, italianvinttikoira, kiinanpalatsikoira, apinapinseri (eli affenpinseri), chihuahua, perhoskoira, kääpiöpinseri ja mopsi.

Palveluskoirien aukeamalla mainitaan kiinanpystykorva (eli chow chow), siperianpystykorva (eli siperianhusky), samojedinpystykorva, alaskanpystykorva (eli alaskanmalamuutti), berninpaimenkoira, harmaa pystykorva (joka ei ole ajo- ja vihikoirien kohdalla mainittu nykyinen norjanharmaa, vaan mitä ilmeisimmin keeshond tai wolfspitz), valkea unkarinpaimenkoira (eli kuvasz), newfoundlandinkoira, australianlammaskoira (kaiketi kelpie), komondor, pureneittenkoira, bokseri, tanskandoggi, walesinpaimenkoira corgi, rottweilinkoira, belgianpaimenkoira, puli ja vanha englanninlammaskoira. Tänä päivänä edes puolet näistä roduista ei kuulu palveluskoiriin. Unkarilaisten koirien ulkonäkö kiinnittää huomiotani: sen paremmin komondorilla kuin pulillakaan ei ole rastaturkia, eikä turkki ulotu maahan saakka.

Näytökset ja kokeet -otsikon alla kerrotaan, että "koirat, jotka näyttelyissä ovat saaneet valionarvon, ovat arvokkaita suvunjatkajina, ja niiden omistajat ansaitsevat niillä usein suuret rahat." Just joo, toteaa tämä kymmenen pentuetta kasvattanut Vuolasvirta-palkittu harrastaja.

Silti kirjasta löytyy nykypäiväänkin sopivaa viisautta: "Usein sanotaan, että koiranäyttelyjen arvioinnin tuloksena on valikoima koiria, jotka ulkonaisesti ovat moitteettomia, mutta eivät pysty enää rotunsa alkuperäiseen tehtävään."

Palveluskoirakokeista kerrotaan, että koirien on "ratkaistava tarkoituksellisesti järjestetty pulmatilanne ja selviydyttävä yllätyksestäkinm, jos sellainen sattuu." Tottelevaisuuskokeista kerrotaan, että "koiran on käveltävä moitteettomasti omistajan vierellä taluttimessa ja ilman. Sen on komennuksesta tultava kannoilla, istuttava ja pysyttävä paikoillaan".

Että näitä vanhoja kirjoja on hauska selailla!

Ilmestynyt 1969, 48 sivua, kustantaja WSOY.

Koirakirja (vuodelta 1936)

kirjoittanut Yrjö Ylänne

Innostuinpa nyt selailemaan Lasten koirakirjan kirjoittajan aikuisille tehdyn rotuoppaankin. Teos "omistetaan Suomen Kennelliitolle" Listaan tähän ensimmäisenä omaan korvaani hauskoina sorahtavia rotujen nimiä:

Norlannin pystykorva eli gråhund eli jämthund eli grå dyrehund eli elkhound, Lapin pystykorva eli finnehund, Arabian vinttikoira, saluki eli gasellikoira, jättiläissnautseri eli Riesenschnauzer, Maltan koira eli malteeseri, Venäjän pystykorva eli laikka, Hollannin pieni venekoira eli schipperke (joka muuten on belgialainen rotu), Lhassan terrieri (joka on Englannin vanhaa lammaskoiraa muistuttava tiibettiläinen rotu), Pommerin pystykorva eli kääpiöpystykorva eli pomeraniaani


Ilmestynyt 1936, kustantaja Otava, 216 sivua.

Ja sitten joukko kuvia.

Suomenpystykorvista oli muuten kauniit kuvat (kuten kirjan kannessakin), mutta tämä ei niinkään miellyttänyt silmääni. Kuvateksti kirjassa: "Eräs viime vuosien edustavimpia pystykorvia. Valio Hiien Isku, uros, omist. nimismies Lauri Forss, Hirvensalmi."
Ettei vain olisi Yrjö Ylänteen kennelnimi tuo Hiien...?

Tässäpä vähän 1930-luvun saksanpaimenkoirasta rungonmallia, sopisi olemaan nykypäivän itäeuroopanpaimenkoira.

"mustan-, ruskean- ja valkoisenkirjava Karjalan karhukoira"

"Sankt Bernhardin munkit harjoittamassa kuuluisia koiriaan ihmisystävälliseen tehtäväänsä."

kevytrakenteisia ovat (enkä nyt puhu munkeista)

"Afganistanin vinttikoira"

Huh-huh, tämän päivän koiriin verrattuna...

Tämän olen toki tiennyt ennestäänkin, että rodun alkuaikoina suomenajokoirissa oli muitakin värejä kuin nykyinen ruskea valkein merkein mustalla manttelilla.

Ylempi: "Tyypillinen kotimainen ajokoiranarttu. Viisun Trio, omist. kunnallisneuvos Akseli Haikio, Paimio."

Alempi: "Nykyhetken parhaimpia ajokoirauroksiamme. Ukko av Huuna, omist. isännöitsijä F. Dahlstedt, Tervakoski." Mahtoikohan koiran häntä olla jostakin syystä typistetty, vai saattoiko oikeasti olla noin lyhyt?

Kuvateksteistä ilmenee, että rotukoiria harrastettiin tuolloin ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvissa perheissä. Koirien omistajien nimiä ei mainita juuri muissa kuin kotimaisissa roduissa.

"Suorakarvainen noutaja" joka on kehitetty Labradorin noutajasta ja settereistä. "Rotu nauttii kotimaassaan [Englannissa] ja usealla taholla muuallakin kasvavaa suosiota, mutta pohjoismaissa sillä ei ole käytäntöä, ei varsinkaan meillä." Suorakarvaisen noutajan ohella muita noutajarotuja ovat "kultainen noutaja, kiharakarvainen retrieveri [joka on Labradorin koiran ja villakoiran ristisiitos], Venäjän noutaja sekä Labradorin koira.

Ranskan hirvikoiran (kuvassa) ohella ranskalaisina ajokoirarotuina mainitaan Chien de Franche Comté, Vendéen koira (jota on karkeakarvainen ja lyhytkarvainen muunnos), Griffon Nivernais, Braque de Norman, Chien de Gascogne ja Chien de Gascon-Saintongenois.

"Kostroman ajokoira" on venäläinen rotu.

Toinen kirjassa mainittu venäläinen ajokoirarotu on "harlekiini-ajokoira", jolla kerrotaan olevan "omituinen mateenkarvainen väri ja kummalliset herasilmät" ja sen sanotaan olevan norjalaisen Dunkerin ajokoiran lähisukulainen.

Mäyräajokoira eli Dachsbracke on eri rotu kuin mäyräkoira. Eikä se ole dreeverikään, koska on Saksasta. Sen sanotaan polveutuvan matalasta mäyräkoirasta ja Saksan ajokoirasta.

Olen kuullut ja nähnytkin nyöriturkkisia villakoiria. Mutta ei niiltä ole keskiosaa ajeltu kaljuksi, vai muistankohan väärin...? Ja nimenkin muistan väärin, näkyy selvästi olevan "nuoravillakoira".









Tästä villakoirasta kerrotaan, että se on rotunsa valioedustaja. Luokkansa voittajana se on kuvattu Frankfurt am Mainissa vuonna 1935 "toimeenpannussa koirien maailmannäyttelyssä."

Bracco, italialainen kanakoira.


Täytyy myöntää, etten olisi tunnistanut rotua ilman kuvatekstiä, vaikka nykypäivän bracco italianot toki tunnistan.

Cockerspanielista kerrotaan, että se on saanut nimensä riistalajeista, joita sillä metsästettiin eli kurppa, teeri, pyy ja metso (wood cock, moor cock, heath cock)

Kuvien koirat ovat "Suomessa kasvatettuja cockerspanieleja. Vas.: Muc Hill Cockie, omist. neiti Anneli Carlsén, Viipuri. Oik.: Muc Hill Blue Lily, omist. luutnantti L. Lerche, Munkkiniemi."

"Kaunis ryhmä kenttäspanieleja."


Enää en ihmettele yhtään, että fieldspanieleissa joskus syntyy punavalkoisia pentuja.

Bullterrieri on tuohon aikaan ollut vielä ihan peruskoiran näköinen.

Ilman kuvatekstiä en kyllä olisi tunnistanut näitä "Airedalen terriereitä". Niitä on siinä "täysi tusina" ja ne ovat kaikki "samaa pesuetta".

Ja loppuun vielä mukaan tekstiäkin aiheesta sylikoirat. Alla osin kesken jäävässä kuvassa "karvattomia koiria" eli kaksi chihuahuaa.







Huomioithan, että olen valokuvannut (skanneriin yhdistetty pöytäkone dead) ja kertoillut tähän vain omaan silmääni ottaneita erikoisia kohtia kirjasta. Suurin osa kuvista ja teksteistä voisi olla nykypäivänkin koirakirjoissa.

Lasten oma koirakirja vm. 1954

kirjoittanut Yrjö Ylänne

Vaikka minulla onkin kaksi seinällistä koirakirjoja työhuoneessani, välillä löytyy divareista aarteita. Joulunjälkeislahjaksi itselleni tilasin Ylänteen kirjoittaman Lasten oman koirakirjan, joka lienee ensimmäinen lapsille suunnattu suomenkielinen koirakirja.

Kirjassa pääpaino on kuvilla, ja rotujen esittelytekstit on mahdutettu kuvateksteiksi. Tietouden ja kieliasun puolesta kirja vastaa aikuisille tehtyjä kirjoja, mutta kuvissa on paljon pieniä lapsia koirien kanssa.

Kuten jokainen koiraharrastaja tietää, rodunjalostus muuttaa koirien ulkonäköä. Kuvasin kännykällä muutaman hauskimman kuvan ja liitän ne tähän kommenttien kera.

Ilmestynyt 1954, kustantaja Otava, 79 sivua.

Lapsen kanssa koira, jonka rotuesittelyn yhteydessä mainitaan olevan "kaikkien lasten tuttava Lassi-koira, monen hauskan elokuvan ja kirjan sankari."

Seuraavassa kuvassa "lapset ovat pukeneet Pökön vaariksi."

Kissasta koko kielellä tykkää cockerspanieli ja "Newfoundlandin koira" on otettu tähän näytteeksi senaikaisten koirien valkoisten merkkien koosta.

 

Noutokapulaa suussaan pitää, ei suinkaan petit brabancon, vaan mopsi! Villakoira puolestaan päästi tänne ilmeensä ansioista.

 

Sitten siirrytään osastolle karvoja. Kolme koiraa ovat cairnterriereitä ja etutassut ilmassa istuu "Länsi-Ylämaan valkoinen terrieri."

Kuvaa, jossa koira on pikkupojan kanssa voisi pitää melkoisena kuva-arvoituksena, enkä usko, että  juuri kukaan ensikatsomalla tunnistaa rotua. Kyseessä on snautseri! 

Itselleni uutta tietoa kirjassa kerrottiin salukista, jota kutsuttiin myös nimellä gasellikoira. "Hyvin kasvatettu saluki ei juo likaisesta astiasta eikä sellaista maitoa, jota ihmiskäsi on koskettanut.

Kääpiöspanieli -nimisestä rodusta sanottiin, että rodussa on "useita värinsä puolesta eroavia muunnoksia." Ja muunnokset olivat "Kuningas Kaarlen spanieli" ja "Kuningas Kaarlen Kavaljeeri".

Viimeisenä sitten on kokonainen aukeama samanrotuisten koirien kuvia. Kyllä, kaikki edustavat samaa rotua, ja se ei ole tiibetinspanieli vaan "Kiinan palatsikoira".

Susikoira eli Valkohammas

kirjoittanut Jack London

Ensimmäinen suomenkielinen versio nimellä Valkohammas on julkaistu 1910 ja Susikoira-nimellä 1918. Uusia painoksia on otettu molemmilla nimillä ja vielä 2000-luvullakin sekä paperisena että e-kirjana. Tarina löytyy myös erilaisina elokuva- ja sarjakuvaversioina.

Alkujaan Jack London ei ole kirjoittanut tätä nuortenkirjaksi, mutta nuorisoromaanina sitä meillä pidetään. Kirjassa näkyy selkeästi 1800-1900-lukujen vaihteen ihmisten asenne koiria kohtaan. Valkohammas, jonka perimässä on 3/4 sutta, ymmärtää vaistonvaraisesti ihmisen olevan korkeammassa asemassa koiraan verrattuna, ja kunnioittaa ihmistä jumalanaan. Elettyään nuoruutensa intiaanien parissa Valkohammas siirtyy valkoisten pariin, ja mieltää nämä heti ylijumaliksi, jotka luonnostaan hallitsevat yli tavallisten jumalien eli intiaanien. Niinhän eläimet totta kai ajattelevat ihmisistä ja varsinkin valkoihoisista.

Luin tämän aikanaan nuorena, kun ahmin kaikki mahdolliset koirakirjat. Nyt tutustuin kirjaan ihan uteliaisuuttani. Enää en nauttinut siitä, vaan juuri nuo mielestäni epäloogiset ajatukset siitä, miten koiraeläin suhtautuu ihmisiin ja mitä se ajattelee eri tilanteissa ihmisen kanssa toimiessaan, saivat minut voimaan pahoin.