kirjoittaneet Merja ja Marvi Jalo
Tämä on Jesse-sarjan 26. osa. Alun koirista kertovasta kirjasarjasta ollaan tultu kauaksi, peräti Skotlantiin Loch Nessin rannalle ja raunioihin kätkeytyviin muinaismuistoihin. Koiraromaaniksi en tätäkään enää nimittäisi (kuten en useita edellisiäkään osia), mutta jännitystä ja seikkailua on tarjolla. Mutta listaan yhä koirakirjat.com-sivustolleni, onhan tämä lasten suosikkisarja (vai onko? Tänä vuonna ilmestynyt osa, ja oli kirjastossa hyllyssä jonottamatta saatavilla. Ei taida enää kovin upota yleisöönsä?)
Tuli lukaistua aamupalaksi. kuten monta muutakin osaa tästä sarjasta. Enpä sitten sen kummemmin ala kehua (kun syytä ei ole) enkä haukkua (kun syytä ei ole), kunhan luin. Siis kuhan luin.
Ilmestynyt 2017, kustantaja WSOY, 151 sivua
tiistai 28. maaliskuuta 2017
lauantai 11. maaliskuuta 2017
Aleksanteri Suuri ja muita koirajuttuja
kirjoittanut Tuula Kallioniemi
Tämä on nuortenkirja, joka kertoo osin aika rankkojakin tarinoita koirista ja lapsista, jotka joko omistavat tai ainakin haluaisivat omistaa koiran. Yksitoista tarinaa, joista mikä tahansa voisi olla totta. Ja oikeastaan tarinoita oli liian vähän. Enemmänkin niitä olisin kestänyt peräkkäin.
Tartuin tähän kirjaan Helmet-lukuhaasteen vuoksi, olenhan tämän jo lapsena lukenut. Muistan tykänneeni silloinkin, mutta vasta nyt kiinnitin huomiotani tarinoiden rajuuteen.
Innostuin taas pohtimaan, että vieläkö joskus olisin yrittäjä ja kustantaisin koirakirjoja, kuten visioni aikanaan oli. Nyt olisin maltillisempi painosten suhteen - vanhoja yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneitä kirjoja on edelleen laatikkokaupalla tuolla alakerrassa. Paloa kirjojen tekemiseen olisi. Ensi viikolla työkuvioihin tulee uutta, ja jos odotukset täyttyvät, voin ruveta sivutoimiseksi yrittäjäksi. Silloin ehkä julkaisen tänä vuonna tietokirjan koirafiguurien tuunaamisesta ja tarvikkeiden askartelemisesta niille ja jonkin romaanin tai novellikokoelman. Ja kaikki tietysti liittyvät koiriin.
Ilmestynyt 1995, 158 sivua, kustantaja Otava
Tämä on nuortenkirja, joka kertoo osin aika rankkojakin tarinoita koirista ja lapsista, jotka joko omistavat tai ainakin haluaisivat omistaa koiran. Yksitoista tarinaa, joista mikä tahansa voisi olla totta. Ja oikeastaan tarinoita oli liian vähän. Enemmänkin niitä olisin kestänyt peräkkäin.
Tartuin tähän kirjaan Helmet-lukuhaasteen vuoksi, olenhan tämän jo lapsena lukenut. Muistan tykänneeni silloinkin, mutta vasta nyt kiinnitin huomiotani tarinoiden rajuuteen.
Innostuin taas pohtimaan, että vieläkö joskus olisin yrittäjä ja kustantaisin koirakirjoja, kuten visioni aikanaan oli. Nyt olisin maltillisempi painosten suhteen - vanhoja yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneitä kirjoja on edelleen laatikkokaupalla tuolla alakerrassa. Paloa kirjojen tekemiseen olisi. Ensi viikolla työkuvioihin tulee uutta, ja jos odotukset täyttyvät, voin ruveta sivutoimiseksi yrittäjäksi. Silloin ehkä julkaisen tänä vuonna tietokirjan koirafiguurien tuunaamisesta ja tarvikkeiden askartelemisesta niille ja jonkin romaanin tai novellikokoelman. Ja kaikki tietysti liittyvät koiriin.
Ilmestynyt 1995, 158 sivua, kustantaja Otava
torstai 9. maaliskuuta 2017
Avec Lulu
kirjoittanut Mirja Pyykkö
Tähänkin kirjaan tartuin Helmet-lukuhaasteen innoittamana. Kirjan olen hankkinut heti sen ilmestyttyä, mutta se on jäänyt lukematta, koska "taas yksi yhden koiran ympärillä pyörivä kirja" ei ole jaksanut innostaa.
Ja taas olen ollut ennakkoluulojeni hämäämä. Eihän tämä mikään pelkän Lulun elämäkerta ole! Kirjassa on monien adoptioitujen koirien elämäntarinoita ja mukana koira-alan tietäjien haastatteluja, kuten Liisa Sarakontu, Katariina Mäki, Anu Lappalainen.
Henkilökohtaisesti en arvosta ulkomaisten löytökoirien kuskaamista Suomeen. Suosittelisin ihmisiä ennemminkin keskittymään kotimaan pentutehtailun ennaltaehkäisemiseen ja valistamiseen ja jos adoptiokoira otetaan, niin etsimään se kotimaisista löytökoiratarhoista.
Yksi aiheeseen liittyvä kirjoitus löytyy Aamulehdestä vajaa kuukausi sitten.
Ilmestynyt 2007, 189 sivua, kustantaja Otava.
Tähänkin kirjaan tartuin Helmet-lukuhaasteen innoittamana. Kirjan olen hankkinut heti sen ilmestyttyä, mutta se on jäänyt lukematta, koska "taas yksi yhden koiran ympärillä pyörivä kirja" ei ole jaksanut innostaa.
Ja taas olen ollut ennakkoluulojeni hämäämä. Eihän tämä mikään pelkän Lulun elämäkerta ole! Kirjassa on monien adoptioitujen koirien elämäntarinoita ja mukana koira-alan tietäjien haastatteluja, kuten Liisa Sarakontu, Katariina Mäki, Anu Lappalainen.
Henkilökohtaisesti en arvosta ulkomaisten löytökoirien kuskaamista Suomeen. Suosittelisin ihmisiä ennemminkin keskittymään kotimaan pentutehtailun ennaltaehkäisemiseen ja valistamiseen ja jos adoptiokoira otetaan, niin etsimään se kotimaisista löytökoiratarhoista.
Yksi aiheeseen liittyvä kirjoitus löytyy Aamulehdestä vajaa kuukausi sitten.
Ilmestynyt 2007, 189 sivua, kustantaja Otava.
tiistai 7. maaliskuuta 2017
Koira kävi taloksi
kirjoittanut Sirkka Garam
Tämä kirja siirtyi minun hyllyyni isäni muuttaessa palvelutaloon vuonna 2013 ja on lapsuudenkotiini tullut varmaankin edesmenneen äitini hankkimana. Ihmettelin kylläkin, miksi kissaihmisenä tunnettu äiti on ostanut koiriin liittyvän kirjan, mutta oivalsin asiayhteydet, kun alkoin kirjoittaa tätä postausta. Hankinnan syynä ei luultavasti ole ollut kirjan aihe, vaan kirjailija, joka on Pentti Saarikosken sisko ja sellotaiteilija Karoly Garamin vaimo.
Kirjalle on käynyt kuten monelle muullekin omassa hyllyssä olevalle: tuon ehtii lukea sitten, kun kirjastosta ei löydy lukemista. No, yleensä kirjastosta löytyy. Nyt vaan en ole ehtinyt aikoihin käymään, kun palkkatyö edellyttää 150 km päivittäistä ajomatkaa, ja sitten onkin jo kiire koirien luo kotiin.
Koira kävi taloksi kertoo Sirkan ja hänen nuoruudenystävättärensä Kertun sanoin monirotuisten koirasisarusten ensimmäisestä vuodesta. Ja siitä, miten eri lailla eri kodeissa koiran tuloon asennoidutaan, ja miten koira muuttaa tilannetta. Tässä muutama lainaus: "Pelkään, ettei Kerttu ymmärrä etukäteen koiran mukanaan tuomaa harmia ja sotkua. Mutta Kerttu kertoo hävityksestä kuin urotöistä; pitäähän koirankin saada nauttia elämästä!" Nuoruudestaan Sirkka Garam muistelee isäänsä: "Autoja hän sen sijaan olisi halunnut vähentää Rööperin kaudilta, jotta ihmisille ja eläimille olisi ollut enemmän tilaa." ja nykypäivistä hän toteaa: "Olisiko ihmisessä miestä myöntämään, että koiraa pahempi saastuttaja on hänen lyijyä kakkiva nelipyöräisensä?"
Mukana on myös paljon yleistä pohdintaa koiran ja ihmisen suhteesta: "Kuinka moni kerrostalojen asukki kärsii yksinäisyydestä? Koiran saa ottaa, ihmistä ei." ja: "Paljon on koirilta kiellettyä, kuten ihmisten roskaamat viheriöt, joita kaupunkilaiset suurieleisesti nimittävät puistoiksi."
Kirjassa on paljon oivaltavia ajatuksia ja kahden varttuneempaan ikään päässeen pariskunnan koiranpito vuorokerrontana tuo mehukasta vastakkainasettelua. Tämä kirja olisi kannattanut lukea jo aikaisemmin, niin nyt olisin päässyt nauttimaan siitä toiseen kertaan.
Lopuksi totean vielä Sirkka Garamin sanoin: "Koiraa ei oteta kasvatettavaksi, vaan viihtymään ja viihdyttämään meitä jokunen vuosi."
Ilmestynyt 1986, 126 sivua, kustantaja Kirjapaja
Tämä kirja siirtyi minun hyllyyni isäni muuttaessa palvelutaloon vuonna 2013 ja on lapsuudenkotiini tullut varmaankin edesmenneen äitini hankkimana. Ihmettelin kylläkin, miksi kissaihmisenä tunnettu äiti on ostanut koiriin liittyvän kirjan, mutta oivalsin asiayhteydet, kun alkoin kirjoittaa tätä postausta. Hankinnan syynä ei luultavasti ole ollut kirjan aihe, vaan kirjailija, joka on Pentti Saarikosken sisko ja sellotaiteilija Karoly Garamin vaimo.
Kirjalle on käynyt kuten monelle muullekin omassa hyllyssä olevalle: tuon ehtii lukea sitten, kun kirjastosta ei löydy lukemista. No, yleensä kirjastosta löytyy. Nyt vaan en ole ehtinyt aikoihin käymään, kun palkkatyö edellyttää 150 km päivittäistä ajomatkaa, ja sitten onkin jo kiire koirien luo kotiin.
Koira kävi taloksi kertoo Sirkan ja hänen nuoruudenystävättärensä Kertun sanoin monirotuisten koirasisarusten ensimmäisestä vuodesta. Ja siitä, miten eri lailla eri kodeissa koiran tuloon asennoidutaan, ja miten koira muuttaa tilannetta. Tässä muutama lainaus: "Pelkään, ettei Kerttu ymmärrä etukäteen koiran mukanaan tuomaa harmia ja sotkua. Mutta Kerttu kertoo hävityksestä kuin urotöistä; pitäähän koirankin saada nauttia elämästä!" Nuoruudestaan Sirkka Garam muistelee isäänsä: "Autoja hän sen sijaan olisi halunnut vähentää Rööperin kaudilta, jotta ihmisille ja eläimille olisi ollut enemmän tilaa." ja nykypäivistä hän toteaa: "Olisiko ihmisessä miestä myöntämään, että koiraa pahempi saastuttaja on hänen lyijyä kakkiva nelipyöräisensä?"
Mukana on myös paljon yleistä pohdintaa koiran ja ihmisen suhteesta: "Kuinka moni kerrostalojen asukki kärsii yksinäisyydestä? Koiran saa ottaa, ihmistä ei." ja: "Paljon on koirilta kiellettyä, kuten ihmisten roskaamat viheriöt, joita kaupunkilaiset suurieleisesti nimittävät puistoiksi."
Kirjassa on paljon oivaltavia ajatuksia ja kahden varttuneempaan ikään päässeen pariskunnan koiranpito vuorokerrontana tuo mehukasta vastakkainasettelua. Tämä kirja olisi kannattanut lukea jo aikaisemmin, niin nyt olisin päässyt nauttimaan siitä toiseen kertaan.
Lopuksi totean vielä Sirkka Garamin sanoin: "Koiraa ei oteta kasvatettavaksi, vaan viihtymään ja viihdyttämään meitä jokunen vuosi."
Ilmestynyt 1986, 126 sivua, kustantaja Kirjapaja
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
kirjoittanut Andrew O'Hagan
Olen vuosikaudet jättänyt tämän kirjan lukematta, koska olen ajatellut, että kirja on humpuukia, joka ratsastaa Marilynin nimellä. Mutta humpuukia tämä ei ole. Kuvitteellinen tarina, toki, mutta paljon on kirjailija tehnyt taustatutkimusta ennen kuin on sovittanut pienen Mafia Honey -nimisen koiran Marilynin kainaloon.
Kirjan kertojaminä on Maf-koira, jolla on melkoisen laaja yleissivistys ja selkeitä mielipiteitä niin ajan politiikasta kuin julkkiksistakin. Nopeatempoisessa tekstissään kirjailija päästää Mafin ajatukset rönsyilemään ja osuvat päätelmät seuraavat toisiaan. Teksti on kuten Maf viisaasti kommentoi: "romaanimuotoista eeppistä komediaa, aiheesta poikkeamisen jaloa taitoa" sillä sen mielestä koirilla "on hyvä muisti, muttei sitä inhimillistä heikkoutta, että pitäisimme todellisen ja kuvitellun visusti erillään."
Maf kertoo myös monista julkkiskoirista, jotka - toisin kuin Maf itse - ovat todella eläneet. Olen valmis nimeämään tämän kirjan koiraromaaniksi, sen verran paljon koirien maailmanhistoriaa soljuu tarinan lomassa.
Vastoin omia aiempia olettamuksiani: suosittelen luettavaksi!
Ilmestynyt 2011, 321 sivua, kustantaja Tammi, suomentanut Heikki Karjalainen
Olen vuosikaudet jättänyt tämän kirjan lukematta, koska olen ajatellut, että kirja on humpuukia, joka ratsastaa Marilynin nimellä. Mutta humpuukia tämä ei ole. Kuvitteellinen tarina, toki, mutta paljon on kirjailija tehnyt taustatutkimusta ennen kuin on sovittanut pienen Mafia Honey -nimisen koiran Marilynin kainaloon.
Kirjan kertojaminä on Maf-koira, jolla on melkoisen laaja yleissivistys ja selkeitä mielipiteitä niin ajan politiikasta kuin julkkiksistakin. Nopeatempoisessa tekstissään kirjailija päästää Mafin ajatukset rönsyilemään ja osuvat päätelmät seuraavat toisiaan. Teksti on kuten Maf viisaasti kommentoi: "romaanimuotoista eeppistä komediaa, aiheesta poikkeamisen jaloa taitoa" sillä sen mielestä koirilla "on hyvä muisti, muttei sitä inhimillistä heikkoutta, että pitäisimme todellisen ja kuvitellun visusti erillään."
Maf kertoo myös monista julkkiskoirista, jotka - toisin kuin Maf itse - ovat todella eläneet. Olen valmis nimeämään tämän kirjan koiraromaaniksi, sen verran paljon koirien maailmanhistoriaa soljuu tarinan lomassa.
Vastoin omia aiempia olettamuksiani: suosittelen luettavaksi!
Ilmestynyt 2011, 321 sivua, kustantaja Tammi, suomentanut Heikki Karjalainen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)