Kuriton koiranpentu

kirjoittanut Helena Meripaasi

Helena Meripaasi on taas vauhdissa! Uusi upea koiraromaanisarja on alkanut. Tässä tarinassa toisensa kohtaavat kolme tyttöä, jotka koulussa eivät ole ystävystyneet. Allulla on kouluttamaton kääpiöpinseripentu, Christan kissa on juuri jouduttu lopettamaan ja Erikalla ja hänen eläinlääkäriäidillään on sekä kissoja että koiria ja paljon tietämystä eläimistä.

Tarinan tytöillä on erilaiset kodit ja erilaiset kiinnostuksen kohteet, mutta silti he löytävät yhteisiä asioita eläinten parista. Meripaasi kirjoittaa asioista, jotka hän tietää, joten kirja antaa samalla myös todellista faktatietoja koirista ja kissoista.

Tähän sarjaan odotan innolla jatkoa!

Jesse aavekoira

kirjoittaneet Merja ja Marvi Jalo

Jenna ja Hannele ovat matkallaan Britanniassa ja pääsevät kyläilemään Skotlantiin Arlingtonin linnaan, jossa elää legenda tornihuoneeseen elävänä muuratusta epämuodostuneesta koirasta, jonka nyyhkytys linnassa edelleen kuuluu. Tytöt joutuvat melkoiseen seikkailuun kummituksen tarinan todenperäisyyttä tutkiessaan. Yllättäen Jennassa ilmenee pelkurin oireita, mitä en muista aiemmista osista. 

Kirjaa on selvästikin pidennetty kertomalla juonen kannalta turhia juttuja, kuten linnan portaikon laskemista paksulla patjalla. Mutta kyllä jännitystäkin on ihan riittävästi. Ihmettelen, miksi aina luen tämän sarjan uudet osat, vaikka en pidäkään näitä koirakirjoina, koska ei niissä mitään varsinaista koiratietoutta ole. Mutta kevyt parissa tunnissa luettava kirja on aina hauska. Ja ehkä jonakin päivänä itsekin kirjoitan taas nuortenkirjoja.

Ilmestynyt 2016, kustantaja WSOY, 131 sivua.

Jesse rauniokoira

kirjoittaneet Merja ja Marvi Jalo

Tämä on Jesse-sarjan 26. osa. Alun koirista kertovasta kirjasarjasta ollaan tultu kauaksi, peräti Skotlantiin Loch Nessin rannalle ja raunioihin kätkeytyviin muinaismuistoihin. Koiraromaaniksi en tätäkään enää nimittäisi (kuten en useita edellisiäkään osia), mutta jännitystä ja seikkailua on tarjolla. Mutta listaan yhä koirakirjat.com-sivustolleni, onhan tämä lasten suosikkisarja (vai onko? Tänä vuonna ilmestynyt osa, ja oli kirjastossa hyllyssä jonottamatta saatavilla. Ei taida enää kovin upota yleisöönsä?)

Tuli lukaistua aamupalaksi. kuten monta muutakin osaa tästä sarjasta. Enpä sitten sen kummemmin ala kehua (kun syytä ei ole) enkä haukkua (kun syytä ei ole), kunhan luin. Siis kuhan luin.

Ilmestynyt 2017, kustantaja WSOY, 151 sivua

Aleksanteri Suuri ja muita koirajuttuja

kirjoittanut Tuula Kallioniemi

Tämä on nuortenkirja, joka kertoo osin aika rankkojakin tarinoita koirista ja lapsista, jotka joko omistavat tai ainakin haluaisivat omistaa koiran. Yksitoista tarinaa, joista mikä tahansa voisi olla totta. Ja oikeastaan tarinoita oli liian vähän. Enemmänkin niitä olisin kestänyt peräkkäin.

Tartuin tähän kirjaan Helmet-lukuhaasteen vuoksi, olenhan tämän jo lapsena lukenut. Muistan tykänneeni silloinkin, mutta vasta nyt kiinnitin huomiotani tarinoiden rajuuteen.

Innostuin taas pohtimaan, että vieläkö joskus olisin yrittäjä ja kustantaisin koirakirjoja, kuten visioni aikanaan oli. Nyt olisin maltillisempi painosten suhteen - vanhoja yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneitä kirjoja on edelleen laatikkokaupalla tuolla alakerrassa. Paloa kirjojen tekemiseen olisi. Ensi viikolla työkuvioihin tulee uutta, ja jos odotukset täyttyvät, voin ruveta sivutoimiseksi yrittäjäksi. Silloin ehkä julkaisen tänä vuonna tietokirjan koirafiguurien tuunaamisesta ja tarvikkeiden askartelemisesta niille ja jonkin romaanin tai novellikokoelman. Ja kaikki tietysti liittyvät koiriin.

Ilmestynyt 1995, 158 sivua, kustantaja Otava

Susikoira eli Valkohammas

kirjoittanut Jack London

Ensimmäinen suomenkielinen versio nimellä Valkohammas on julkaistu 1910 ja Susikoira-nimellä 1918. Uusia painoksia on otettu molemmilla nimillä ja vielä 2000-luvullakin sekä paperisena että e-kirjana. Tarina löytyy myös erilaisina elokuva- ja sarjakuvaversioina.

Alkujaan Jack London ei ole kirjoittanut tätä nuortenkirjaksi, mutta nuorisoromaanina sitä meillä pidetään. Kirjassa näkyy selkeästi 1800-1900-lukujen vaihteen ihmisten asenne koiria kohtaan. Valkohammas, jonka perimässä on 3/4 sutta, ymmärtää vaistonvaraisesti ihmisen olevan korkeammassa asemassa koiraan verrattuna, ja kunnioittaa ihmistä jumalanaan. Elettyään nuoruutensa intiaanien parissa Valkohammas siirtyy valkoisten pariin, ja mieltää nämä heti ylijumaliksi, jotka luonnostaan hallitsevat yli tavallisten jumalien eli intiaanien. Niinhän eläimet totta kai ajattelevat ihmisistä ja varsinkin valkoihoisista.

Luin tämän aikanaan nuorena, kun ahmin kaikki mahdolliset koirakirjat. Nyt tutustuin kirjaan ihan uteliaisuuttani. Enää en nauttinut siitä, vaan juuri nuo mielestäni epäloogiset ajatukset siitä, miten koiraeläin suhtautuu ihmisiin ja mitä se ajattelee eri tilanteissa ihmisen kanssa toimiessaan, saivat minut voimaan pahoin.

Nyt romahti...

...arvostukseni Tuija Lehtistä kohtaan. Olen lukenut kaikki hänen aikuistenromaaninsa, ja tykännyt. Jopa arvostanut, että kirjailija panostaa tarinaan liittyvään aihealueeseen paneutumalla. Luin pari osaa nuorten Rebekka-sarjaa voidakseni päättää, voisinko listata kirjasarjan koiraromaaneiksi. Onhan esim. nimiösivulla koiraprofiili.

Mutta en tosiaankaan listaa kirjaa koirakirjaksi. Ensinnäkin koirista mainitaan aika vähän (no, en kovin mielelläni listaa myöskään Jalon sisarusten Jesse-sarjaa koiraromaaniksi, koska eihän siinä koirat yleensä ole kuin mukana julksemassa, ja koiratietoudenkin taso on vähän niin ja näin) ja mikä pahinta, tieto on aika syvältä. Vai mitä sanotte näistä?

Rebekka tarttuu toimeen -kirja alkaa kohtauksella, missä Rebekka lukee Koiramme-lehdestä (jossa muuten ei ainakaan minun elinaikanani ole ollut listauksia näyttelytuloksista) koirien tuloksia. Perheen neljä borderterrieriä oli osallistunut Oulussa kansainväliseen näyttelyyn. Casper "oli pärjännyt oikein hyvin, saanut sertin, mutta rodun parhaaksi edustajaksi ruotsalainen tuomari oli valinnut oman maansa koiran. Myös Farao oli saanut sertin ja se oli voittanut urosten luokan..." Siis kaksi urosta oli saanut sertin, mutta oli ollut kolmas uros.

Kirjassa kerrotaan myös äidin koirankasvatuksesta. "Bettinan emo Amanda (oli A-pentueesta) ja Bettina oli sen ensimmäisestä pentueesta ja kennelin omistaja risti pennut B:llä alkavailla nimillä. Äidistä Bettina oli nätti imi ja hän antoi sen jäädä. Sitten me on edetty pentue tai ostettu pentu kerrallaan aakkosia egteenpäin." Amanda ja Bettina siis eivät olleet äidin kasvatteja.

Suoria lainauksia en nyt löydä kirjasta enempää, mutta perheessä siis oli astutettu kaksi narttua omilla kahdella uroksella, ja nartut käytettiin ultrassa. Siellä laskettiin montako pentua tulee, ja luvut täsmäsivät. Myös synnytyspäivät täsmäsivät samalla päivämääräerolla kuin asututukset. No, tokihan molemmat tilanteet voi sattua, mutta...

Lopuksi perheen lapset leikkivät pentujen kanssa, vaikka ne ovat alle kaksiviikkoisia. Joo, siinä iässähän pennut toki ovat innokkaita leikkimään ihmisten kanssa.

Että se sitten siitä koiraromaanista.

Erämaan kutsu eli Korpien kutsu eli Erämaan ääni

kirjoittanut Jack London

  

   

Tarina perustuu Jack Londonin kokemuksiin Klondiken kultamailta, Kanadan ja Alaskan rajaseuduilta, jossa hän kokeili onneaan kullankaivajana 1897. Jack London oli oletettavasti oikealta nimeltään John Griffith Chaney (1876-1916). Hän on Yhdysvaltojen eniten käännetty kirjailija.

Kirja kertoo Buck-nimisestä skotlanninpaimenkoiran ja bernharndinkoiran risteytyksestä, joka varastetaan ja viedään Kaliforniasta vetokoiraksi Alaskaan. Buck ajatutuu omistajalta toiselle, kunnes päätyy koiria ymmärtävän Thorntonin koiraksi. Kun Thornton murhataan, Buck antaa periksi erämaan kutsulle ja liittyy susilaumaan.

Kerronta on melko raakaa, koiria, hakataan ja ruoskitaan ja koirat tappelevat keskenään veri vuotaen ja luut poikki rouskahtaen. Kuitenkin kun ottaa huomioon, että romaani on kirjoitettu jo 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ensimmäiseksi se julkaistiin jatkokertomuksena Saturday Evening Post -lehdessä vuonna 1903 ja kuukautta myöhemmin kirjana. Myöhemmin se kiellettiin Yhdysvalloissa, koska se kuvasi Länsiranikon "kultaryntäystä" liian todenmukaisesti. Se on ollut kielletty kirja myös Italiassa ja Jugoslaviassa 1920-luvulla liian radikaalina ja Natsi-Saksassa kirjailijan "sosialististen aatteiden" vuoksi. Teos ei alkujaan ole ollut nuortenkirja, jollaiseksi se meillä nykyään mielletään.

Kuva Tapiolan kirjaston Jack London -näyttelystä

Kirja on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1907 nimellä Erämaan ääni Kössi Kaatran julkaisemana ja Fanny Davidsonin suomentamana. Samalla nimellä se ilmestyi myös vuonna 1912 Isak Julinin kustantamana, mistä versiosta vuonna 2013 on tehty näköispainos ntamon toimesta.

Nimellä Erämaan kutsu kirjaa on julkaissut mm. Karisto vuonna 1917 kirjassa Lumikenttien tytär, sekä pokkarina vuonna 1979 (sekä uusintapainoksina tästä) Heimo Pihlajanmaan suomentamana, 105 sivua.

Ilmestynyt nimellä Korpien kutsu 1.p 1967, 2.p 1968, 3.p 1971 kustantaja Werner Södeström, suomentanut Timo Martin, 107 sivua.

Nimellä Kun erämaa kutsuu teos löytyy Elisa Kirjasta ilmaisten klassikoiden osastolta.

Teoksesta on tehty myös sarjakuvia, animaatioelokuva, elokuvia sekä tv-sarjoja.

Palari, valkoinen dingo

kirjoittanut Mary Elwyn Patchett

Eräs ensimmäisistä omistamistani (ja suuresti rakastamistani) koiraromaaneista on australialaissyntyisen Mary Elwyn Patchettin Otavan Nuortenkirjoja -sarjassa julkaistu Palari, valkoinen dingo. Samalta tekijältä on suomennettu myös koiriin liittyvät kirjat Minä ja koirat sekä Ajax-sarja sekä muita nuortenkirjoja.

Palari, valkoinen dingo kertoo erilaisen nuoren tarinan. Palari on albinokoira, jota ei hyväksytä dingolaumaan. Oman tiensä se kuitenkin läytää tavattuaan sisarukset Timmyn ja Trudin, jotka hoitavat Palaria. Tarina on erittäin todentuntuinen ja liikuttava.

Vaikka Palari on julkaistu suomeksi jo yli neljäkymmentä vuotta sitten, se löytyy edelleen monen kirjaston valikoimista. Tämä on osoitus siitä, että kirja on hienosti kirjoitettu ja kiinnostaa lukijoita vuodesta toiseen, ja sen tarina on ajaton.

Ilmestynyt 1970, kustantaja Otava, 148 sivua, suomentanut Aila Nissinen.

Jesse pääsiäiskoira

kirjoittaneet Merja Jalo ja Marvi Jalo

Koirahulluista Jennasta ja Hannelesta sekä heidän lähipiirinsä koirista ja koirien omistajista kertova sarja on edennyt jo kahdenteenkymmenenteen vauhdikkaaseen osaansa.

Tällä kertaa pääsiäisloman kuvioita sotkevat Hanskin siskon touhut, ja Jesse-koira pääsee taas toimimaan sankarina. Ja taitavat työtökin siinä ohella saada muutaman kunniakkaan sulan hattuihinsa osatessaa toimia oikein nopean oivalluskykynsä ansioista.

Jesse-sarjalla on omat kotisivunsa osoitteessa www.jessemurre.com.

Ilmestynyt 2014, kustantaja WSOY, 113 sivua.

Jääkarhun apuna ja Karibut vaarassa

Taikakoirat-sarja osat 1 ja 2
kirjoittanut Skye Waters

 

Ensimmäisessä osassa Ella Edwards löytää puistosta koiranpennun, jolle hän antaa nimen Blue sen sinisten silmien vuoksi. Koira osoittautuu alaskanmalamuutiksi. Bluen kaulassa oleva lumihiutalekoru saa Ellan sormet kihelmöimään, ja sitten hän jo tempautuukin voimakkaaksi muuttuneen koiransa kanssa lentoon kohti Pohjoisnapaa, jonka asukkaiden eläimiin liittyviä ongelmia kirjoissa ratkotaan. Hämmästyksekseen Ella kutsutaan Taikakoirien johtajaksi, ja itseensä uskomalla hän saa ylimääräisiä voimia.

Sitten on taas edessä paluu kotiin, missä Blue on aivan tavallinen pentu, joka tekee pahojaan. Isä pitää Ellaa ensimmäisen kirjan ajan epävarmuudessa siitä, saako pentu jäädä heille.

Skye Waters on Julie Sykesin salanimi. Julie Sykes tunnetaan kuvakirjoistaan, kuten Pikku Tiikeri -sarjasta. Taikakoirat -sarjaa on kirjoitettu vain kaksi osaa.

Ilmestyneet 2012, ensimmäinen osa 123 sivua, toinen 120 sivua, kustantaja Karisto, suomentanut Tuula Syvänperä.

Jesse kylpyläkoira

kirjoittaneet Merja & Marvi Jalo

Jesse-sarjan 19 osa tarjoaa jälleen aimo annoksen kohellusta ja nolostuttaviakin tilanteita, joita pääosin järjestää Muru-koiran emäntä Munkkiniemen Elsa. Aiemmista osista tuttuja koiria vilahtelee tarinassa, mutta keskushahmoksi nousee uusi tuttavuus, sekarotuinen Nasse-setä.

Koirakylpylässä käyminen kuumentaa tunteita, eikä Elsan tuohtumus laannu edes altaaseen putoamisista. Jenna ja Hannele joutuvat luovimaan aikuisten valtapelin syövereissä, mutta loppujen lopuksi asiat järjestyvät.

Jesse-sarjan 19. osa.

Ilmestynyt 2013, 111 sivua, kustantaja WSOY.

Jesse etsijäkoira

kirjoittaneet Merja & Marvi Jalo

Sarjan kahdeksannessatoista osassa (jotka voi kyllä lukea missä järjestyksessä vaan) Jesse kunnostautuu löytämällä koiran, aasin ja strutsin hangessa olevien jälkien perusteella. Munkkirinteen Elsa puolestaan kunnostautuu varastamalla strutsinsulkia - tai ainakin yrittämällä nyhtää niitä monikossa.

Jesset ovat kirjoja ahmiville nopeaa viihdettä. Tarinassa on vauhtia ja vaarallisia käänteitä, ja kenties kirjassa ainoa järkevästi käyttäytyvä henkilö on Jesse...

Jesse-sarjan 18. osa.

Ilmestynyt 2013, 123 sivua, kustantaja WSOY.

Jesse kaverikoira

kirjoittaneet Merja & Marvi Jalo

Tällä kertaa Jesse ja Cici luovat uraa kaverikoirina, tosin ilman kyseiseen toimintaan liittyvää ohjaajien ja koirien koulutusta. No, eihän tässä oikeasti vanhusten lemmikeiksi rupeamisesta olekaan kyse, sillä tunnettuun tapaan kaikenlainen muu häslinki täyttää näyttämön. Tapahtuu nimittäin niin kamalia asioita kuten tekohampaiden katoaminen ja karkuun lähtevä papparainen.

Jesse-sarjan 17. osa.

Ilmestynyt 2012, 150 sivua, kustantaja WSOY.

Jesse seurapiirikoira

Merja & Marvi Jalo

Tässä osassa nopeasta ideoinnistaan tunnettu Munkkirinteen Elsa päättää järjestää seurapiiritapahtuman Lehtisen koirakodin remontointirahaston kartuttamiseksi. Luvassa on rusettiluistelua, huskyajoja ja huutokauppa, josta voi huutaa itselleen lemmikin päiväksi. Luvassa on tietenkin myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuten aina Jennan, Hanneleen ja koirien koheltaessa.

Toistan itseäni: hauska luettava, ei mikään vankan koiratiedon lähde. Tässä osassa on kuitenkin ehkä tavallista enemmän koirajuttua seassa.

Jesse-sarjan 16. osa.

Ilmestynyt 2012, 115 sivua, kustantaja WSOY.

Murren koirakoulu 2 - Kehitä huonokuuloisuuttasi

kirjoittaneet Marvi Jalo, Merja Jalo ja Salli Parikka

Murren koirakoulussa opetetaan jälleen sekä koiria että omistajia. Tutut opettajat eli omistajia opettava Pepi ja pentuja koiramaisuuksiin usuttava Murre saavat lukijan nauramaan yrittäessään valaista tottelevaisuuskoulutukseen liittyviä asioita.

Tämän kirjan kohdalla pitää muistuttaa, että tämä on viihdettä, ei ryppyotsaista faktaa. Tokossa kilpailemista suunnittelevan pitää kyllä hankkia sääntökirja erikseen, sillä kirjassa liikkeiden esittelyssä ja monivalintatehtävissä säännöistä on käytetty paikoin varsin vapaata (=virheellistä) tulkintaa. Mutta eihän tämä koulutusopas olekaan.

Sivujen reunassa kulkeva Salli Parikan sarjakuva liittyy löyhästi tokokoulutukseen, ja on mainio luettava ihan omana tarinanaan.

Ilmestynyt 2011, 64 sivua, kustantaja Karisto.

Jesse fanikoira

kirjoittaneet Merja Jalo & Marvi Jalo

Jesse-sarjassa ilmestyy jo viidestoista osa. Jo aiemmissakin osissa jääräpäiseksi osoittautunut
Munkkiniemen Elsa järjestää jälleen ohjelmaa tytöille. Tällä kertaa lähdetään Ahvenanmaalle Elsan filmitähti-idolia tapaamaan.

Vauhti on niin huima, että koirien nimetkin menevät välillä kirjoittajilta sekaisin! Kirjassa kohelletaan hallitsemattoman mönkijäkyydin lisäksi pyörätuolilla täyttä vauhtia avantoon ja ambulanssiakin tarvitaan. Välillä menee oikeasti överiksi, kaikkea ei voi uskoa todeksi, mutta naurattaa silti.

Aiemmista osista tuttuja koiria kirjassa on jälleen mukana, mutta mistään varsinaisesta koiraromaanista ei ole kyse. Tämän sarjan kirjat lukee kevyenä välipalana, kun haluaa seurata seikkailua, joka melkein voisi olla totta.

Jesse-sarjan 15. osa.

Ilmestynyt 2011, 160 sivua, kustantaja WSOY.

Pikikuonoinen pentu

kirjoittanut Helena Meripaasi

Kolmannessa osassa Iri pääsee käymään Irlannissa, jonne hänellä on Suomeen muuton jälkeen ollut koti-ikävä. Tarinaan tulee mukaan sikäläisiä koirankasvattajia ja koiria, eikä ihanista koiranpennuista ole pulaa. Irin vanhemmat sentään ymmärtävät, ettei kotiin voi kerätä loputonta määrää koiria, niin lupaavia kuin pennut ovatkin.

Meripaasin romaanit ovat niitä, joita sydämeni pohjasta suosittelen lukemaan. Tässä sarjassa kirjoittaja tosin toitottaa koiratietämystään isompaan ääneen kuin missään aikaisemmassa, välillä ehkä jo vähän liiankin opettavaiseen sävyyn.

Ilmestynyt 2011, 191 sivua, kustantaja Otava.

Karkumatkalla kotiin

kirjoittanut Outi Alm



Vanhempien eron jälkeen Siiri on pakkomuutettu korpeen - siis maalaismiljööseen seitsemän kilometriä kaupungista. Koulu onneksi pysyy samana, mutta ystävät alkavat muuttua, tai sitten Siiri itse muuttuu... Jotakin hyvääkin muutosta seuraa; äiti suostuu vihdoinkin koiran ottamiseen. Uusia ystäviäkin alkaa löytyä, sellaisia ystäviä, jotka myös ovat kiinnostuneita koirista. Yllätyksiäkin on luvassa, sillä jostakin kumman syystä sen paremmin äiti kuin asiatkaan eivät aina toimi Siirin suunnitelmien mukaan.

Tästä kirjasta löytyy ihanan paljon myös oikeaa koiratietoa. Päähenkilöt ehtivät paneutua myös pentutehtailuun, huonosti hoidettuihin koiriin ja eläinsuojelunäkökohtiin. Jokainen koirahullu ahmii tämän kirjan ja toivoo, että siihen tulisi pian jatkoa.

Ilmestynyt 2010, 128 sivua, kustantaja Sanasilta.

Vilma ja lampurin koirat

kirjoittanut Päivi Romppainen

Hyvä uutinen on, että iki-ihanassa Vilman koiraklubi -sarjassa on ilmestynyt jälleen uusi teos. Ikävä uutinen lukee kirjan takakannen tekstin lopussa: ”Vilma ja lampurin koirat on Päivi Romppaisen vauhdikkaan koirasarjan kymmenes ja viimeinen osa.”

Vilma-kirjoissa tarina tarttuu aina johonkin ajankohtaiseen aiheeseen. Tällä kerralla pohditaan muun muassa lisääntyvän susikannan tuomia ongelmia. Vaikka kirja onkin täysverinen koirakertomus, on se myös seikkailukertomus, jonka juoni tihentyy loppua kohti. Kirja pitää otteessaan ja yllyttää lukemaan koko tarinan kertaistumalta.

Vilman koiraklubi on sarja, jossa koiratieto on nidottu tyylikkäästi tekstin sekaan, eikä "opettavaisuus" hyppää silmille tarinan seasta. Tätä sarjaa toivon kaikkien nuorten koirafaniten lukevan.

Ilmestynyt 2011, 179 sivua, kustantaja Tammi.

Salaperäiset tassunjäljet

kirjoittanut Helena Meripaasi

Irin kennel -sarjan toinen osa kertoo elämän ja koulunkäynnin aloittamisesta Suomessa. Ongelmilta ei vältytä, mutta koirat tuovat lohtua. Päänvaivaa perheelle aiheuttaa myös tulipalo ja koirien karkaaminen.

Tämän sarjan kirjoissa on todella paljon oikeaa koira-asiaa. Jos et vielä ole tutustunut sarjaan, kannattaa nyt kiiruhtaa kirjastoon. Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään  Kuonot kohti pohjoista.

Ilmestynyt 2010, 221 sivua, kustantaja Otava.