Innostuinpa kaivelemaan arkistoistani kuvia koiraroduista, joita käytetään poliisikoirina. Tehty siis aiemman kirjapostauksen innoittamana, eli sen sata vuotta sitten julkaistun Poliisikoira -romaanin innoittamana. Siis vähän interaktiivista viihdettä tänne sekaan.
Jos avasit kaikki visailut kerralla, niin niiden sivustolle upottaminen ei toimi, joten poliisikoiravisa löytyy täältä: http://koirafanitusfi.polldaddy.com/s/poliisikoirarotuja
perjantai 27. maaliskuuta 2015
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
Poliisikoira (romaani vuodelta 1915)
Kertomus Bellan suorittamasta urotyöstä Kytölän kulmakunnalla
kirjoittanut Tiitus
Olisikohan tässä ensimmäinen suomeksi kirjoitettu koiraromaani? Tämä sata vuotta vanha tarina kertoo poliisikoirasta ja Kytölän kyläläisistä hämmästelemässä sen toimintaa. Suunnilleen samanlaista voisi tapahtua tänäkin päivänä!
Kirjassa on paikoin vanhahtavia sanontoja ja hauskoja ajatuksenjuoksuja, joista tässä muutamia:
"Ovat olleet rosvot Jykkälässä menneenä yönä ja vieneet leipänsä jos särpimensäkin, niin minä sanoin sille Paavolle aamulla koululla, että kysyisit häntä vaikka poliisikoiraa - kun siellä kaupungissa kuuluu semmoinen peto olevan - niin antaisi hänen haistella rosvojen jälkiä, jos se niistä mitä ymmärtäisi."
"Vai jo ne ovat koiratkin päässeet ruununmiehiksi..."
"Ihmeesti se onkin antanut tuo luonto viisautta eräille luontokappaleille, varsinkin noille koirille. Miten liekin niitä niin suosinut. Ne oikein hevosmiehet kehuvat sitä hevosen viisautta, mutta en minä kumminkaan ole vielä yhdessäkään hevosessa koiran viisautta havainnut... Ei se omin päin mitään osaa tehdä..."
Kyläläiset totesivat, että koiran taidot perustuvat "vaistoon ja haistiin". Matkallaan rikospaikalle kaksi poliisia yöpyivät koiransa kanssa kestikievarissa, ja kievarin isäntä oli vähän sitä mieltä, ettei mitään hurttia sisälle tuoda. Siihen poliisimies: "Se ei olekaan mikään hurtta eikä rakki, vaan poliisikoira."
Kytölän kylälle ehtii kuitenkin eri koira ennen poliisikoiraa, kun "Proviisori Löfman - - - oli lähtenyt kaupungista Kytölän jänisrikkaille maille metsästysonneaan koettelemaan." Ja sekaannushan siitä tulee!
Lopulta saapuu kylälle poliisikoira Pellakin, ja oikein hevoskyydillä, vaikka kestikievarin isäntä olikin vähän vastustanut koiran kyytiämistä: "En minä vielä ennen ole koiria kyydinnyt. Eikö tuo tuommoinen votkale jaksa perässä juosta?" Mutta poliisit tuohtuivat: "Luuleeko isäntä, että tämä Pella on joku tavallinen rakki tai muu juoksulas?"
Varkauden kohteeksi joutuneeseen Jykkälän taloon kokoontui uteliaita kyläläisiä odottelemaan poliisikoiran saapumista, mutta kirjoittaja puolusteli, etteivät he olleet pelkästään uteliaita. "Se oli myös tavallaan kohteliaisuuden osotus naapuria kohtaan, ja todistus, ettei häneen ja hänen talonsa tapahtumiin nähden oltu välinpitämättömällä kannalla."
Ja saapuivathan ne oikeaan taloon viimein: "yksi koira ja kaksi muuta poliisia." Ja tutkinta pyörähtää käyntiin, vaikka uteliaat kyläläiset ovatkin tallanneet pihamaan jäljet melkein kadoksiin.
Mainittujen kolmen poliisin työskennellessä läheisessä talossa alkoi "iltapuolella raamatunselitys" jonne kokoontui naapurikylienkin väkeä. Saarnamies ei kuitenkaan saanut kuulijoiden täyttä huomiota, kun nämä supisivat keskenään poliisikoirasta. Niinpä hänen ei auttanut muu kuin ruveta puhumaan poliisikoirasta hänenkin: "Ja eikö se todellakin ole surullinen todistus siitä, miten kauas me ihmiskurjat olemme eksyneet oikealta tieltä, kun armollisen esivallan täytyy" käyttää järjettömiä luontokappaleita, sieluttomia koiria apunaan taistelussa rikoksia, pahuutta ja syntiä vastaan! Eikö meidän sydämemme täydy itkeä verta ajatellessamme, että ihmiset ajavat vääryyden ja perkeleen asioita ja koirat ajavat oikeuden ja rehellisyyden asiaa!"
Vaan kuinka sitten kävikään? Seurasiko poliisikoira oikeita vai vääriä jälkiä? Saatiinko varas kiinni? Löytyivätkö Jykkälän talven varaksi säilötyt ruoat? Ehei, en kirjoita enempää juonipaljastuksia! Saa tämän muutkin lukea kuin minä, Teos nimittäin on julkaistu uudelleen useammassakin Tiituksen pakinakokoelmassa ja löytyy monesta kirjastosta.
Alunperin ilmestynyt 1915 "50 pennin kirjasto" -sarjassa, kustantaja Kustannusosakeyhtiö Kirja, 99 sivua.
kirjoittanut Tiitus
Kirjassa on paikoin vanhahtavia sanontoja ja hauskoja ajatuksenjuoksuja, joista tässä muutamia:
"Ovat olleet rosvot Jykkälässä menneenä yönä ja vieneet leipänsä jos särpimensäkin, niin minä sanoin sille Paavolle aamulla koululla, että kysyisit häntä vaikka poliisikoiraa - kun siellä kaupungissa kuuluu semmoinen peto olevan - niin antaisi hänen haistella rosvojen jälkiä, jos se niistä mitä ymmärtäisi."
"Vai jo ne ovat koiratkin päässeet ruununmiehiksi..."
"Ihmeesti se onkin antanut tuo luonto viisautta eräille luontokappaleille, varsinkin noille koirille. Miten liekin niitä niin suosinut. Ne oikein hevosmiehet kehuvat sitä hevosen viisautta, mutta en minä kumminkaan ole vielä yhdessäkään hevosessa koiran viisautta havainnut... Ei se omin päin mitään osaa tehdä..."
Kyläläiset totesivat, että koiran taidot perustuvat "vaistoon ja haistiin". Matkallaan rikospaikalle kaksi poliisia yöpyivät koiransa kanssa kestikievarissa, ja kievarin isäntä oli vähän sitä mieltä, ettei mitään hurttia sisälle tuoda. Siihen poliisimies: "Se ei olekaan mikään hurtta eikä rakki, vaan poliisikoira."
Kytölän kylälle ehtii kuitenkin eri koira ennen poliisikoiraa, kun "Proviisori Löfman - - - oli lähtenyt kaupungista Kytölän jänisrikkaille maille metsästysonneaan koettelemaan." Ja sekaannushan siitä tulee!
Lopulta saapuu kylälle poliisikoira Pellakin, ja oikein hevoskyydillä, vaikka kestikievarin isäntä olikin vähän vastustanut koiran kyytiämistä: "En minä vielä ennen ole koiria kyydinnyt. Eikö tuo tuommoinen votkale jaksa perässä juosta?" Mutta poliisit tuohtuivat: "Luuleeko isäntä, että tämä Pella on joku tavallinen rakki tai muu juoksulas?"
Varkauden kohteeksi joutuneeseen Jykkälän taloon kokoontui uteliaita kyläläisiä odottelemaan poliisikoiran saapumista, mutta kirjoittaja puolusteli, etteivät he olleet pelkästään uteliaita. "Se oli myös tavallaan kohteliaisuuden osotus naapuria kohtaan, ja todistus, ettei häneen ja hänen talonsa tapahtumiin nähden oltu välinpitämättömällä kannalla."
Ja saapuivathan ne oikeaan taloon viimein: "yksi koira ja kaksi muuta poliisia." Ja tutkinta pyörähtää käyntiin, vaikka uteliaat kyläläiset ovatkin tallanneet pihamaan jäljet melkein kadoksiin.
Mainittujen kolmen poliisin työskennellessä läheisessä talossa alkoi "iltapuolella raamatunselitys" jonne kokoontui naapurikylienkin väkeä. Saarnamies ei kuitenkaan saanut kuulijoiden täyttä huomiota, kun nämä supisivat keskenään poliisikoirasta. Niinpä hänen ei auttanut muu kuin ruveta puhumaan poliisikoirasta hänenkin: "Ja eikö se todellakin ole surullinen todistus siitä, miten kauas me ihmiskurjat olemme eksyneet oikealta tieltä, kun armollisen esivallan täytyy" käyttää järjettömiä luontokappaleita, sieluttomia koiria apunaan taistelussa rikoksia, pahuutta ja syntiä vastaan! Eikö meidän sydämemme täydy itkeä verta ajatellessamme, että ihmiset ajavat vääryyden ja perkeleen asioita ja koirat ajavat oikeuden ja rehellisyyden asiaa!"
Vaan kuinka sitten kävikään? Seurasiko poliisikoira oikeita vai vääriä jälkiä? Saatiinko varas kiinni? Löytyivätkö Jykkälän talven varaksi säilötyt ruoat? Ehei, en kirjoita enempää juonipaljastuksia! Saa tämän muutkin lukea kuin minä, Teos nimittäin on julkaistu uudelleen useammassakin Tiituksen pakinakokoelmassa ja löytyy monesta kirjastosta.
Alunperin ilmestynyt 1915 "50 pennin kirjasto" -sarjassa, kustantaja Kustannusosakeyhtiö Kirja, 99 sivua.
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
KOI-RAN-PEN-NUT
teksti ja kuvat Liisa Kukkanen
Tuo edellinen tietokirjaksi luokittelemani selailukirja toi mieleeni, etten ole vielä esitellyt tätä omaa pientä tuotostani.
MIS-SÄ-HÄN MEI-DÄN UU-DET OMIS-TA-JAM-ME A-SU-VAT? kysytään kirjan takakannessa. Teos kertoo omasta koirapentueestani valokuvin ja pienin tekstinpätkin. Rotu on pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira, mutta nuo vaaleat kannessa olevat pennut ovat värivirheellisiä, raidat puuttu. Kirjassa seurataan pentujen kasvamista syntymästä luovuotusikään. Kaikki teksti on isoin kirjaimin ja tavutettuna.
Ilmestynyt 2006, kustantaja SudenHenki, 16 sivua.
Tämän kirjan painos on myyty loppuun.
MIS-SÄ-HÄN MEI-DÄN UU-DET OMIS-TA-JAM-ME A-SU-VAT? kysytään kirjan takakannessa. Teos kertoo omasta koirapentueestani valokuvin ja pienin tekstinpätkin. Rotu on pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira, mutta nuo vaaleat kannessa olevat pennut ovat värivirheellisiä, raidat puuttu. Kirjassa seurataan pentujen kasvamista syntymästä luovuotusikään. Kaikki teksti on isoin kirjaimin ja tavutettuna.
Ilmestynyt 2006, kustantaja SudenHenki, 16 sivua.
Tämän kirjan painos on myyty loppuun.
torstai 12. helmikuuta 2015
Näin me kasvamme: Koiranpentu
valokuvat Jane Burton
kirjoittanut ja toimittanut Angela Royston
Lapsille suunnattuja tietokirjoja on minusta aivan liian vähän. Siksi haluankin nostaa tämän kirjan esiin. Juoni on hyvin yksinkertainen eli koiranpentuja on kuvattu vastasyntyneestä kahdeksanviikkoisiksi ja sitten on muutamalla sanalla tekstitetty kuvia niin, että aina seuraavalla aukeamalla pennut ovat vähän vanhentuneet.
Tässä Näin me kasvamme -sarjassa on ilmestynyt myös kirjat Kissanpentu, Ankanpoikanen ja Sammakonpoikanen.
Ilmestynyt 1991, kustantaja Otava, suomentanut Minna Castrén, 21 sivua.
kirjoittanut ja toimittanut Angela Royston
Tässä Näin me kasvamme -sarjassa on ilmestynyt myös kirjat Kissanpentu, Ankanpoikanen ja Sammakonpoikanen.
Ilmestynyt 1991, kustantaja Otava, suomentanut Minna Castrén, 21 sivua.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Riimittelevät kuvakirjat - Iloinen eläinkuvasto
riimitellyt Kirsi Kunnas
kuvat K. Tanaka, eli käännöskirjoja ovat
Kuin kissat ja koirat sekä Hau hau koiranpennut
Iloinen eläinkuvasto -sarja sisältää kaksi koiriin liittyvää kuvakirjaa. Kirjat ovat 18 x 29 cm kokoisia lasten kuvakirjoja paksuine kartonkilehtineen. Yhdellä aukeamalla on yksi iso valokuva ja siihen liittyvä riimiruno. Kukin kirja sisältää seitsemän runoa/kuvaa.
Mainiota riimittelyä, taattua Kirsi Kunnasta. Kuten: "Oli koiranpentuja Porissa, ne olivat kaikki korissa." - toki kukin runo on pidempi. Ja tämän tarinan päätteeksi kokonainen runo:
Ilmestyneet 1967 ja 1968, kustantaja Weilin+Göös, 8 kartonkilehteä per kirja.
kuvat K. Tanaka, eli käännöskirjoja ovat
Kuin kissat ja koirat sekä Hau hau koiranpennut
Iloinen eläinkuvasto -sarja sisältää kaksi koiriin liittyvää kuvakirjaa. Kirjat ovat 18 x 29 cm kokoisia lasten kuvakirjoja paksuine kartonkilehtineen. Yhdellä aukeamalla on yksi iso valokuva ja siihen liittyvä riimiruno. Kukin kirja sisältää seitsemän runoa/kuvaa.
Mainiota riimittelyä, taattua Kirsi Kunnasta. Kuten: "Oli koiranpentuja Porissa, ne olivat kaikki korissa." - toki kukin runo on pidempi. Ja tämän tarinan päätteeksi kokonainen runo:
Oli viisi koiraa koirantuttua
kaikki tässä kuvassa.
Ja tätä pientä koiranjuttua
ei ole lisää luvassa.
Ilmestyneet 1967 ja 1968, kustantaja Weilin+Göös, 8 kartonkilehteä per kirja.
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Palari, valkoinen dingo
kirjoittanut Mary Elwyn Patchett
Eräs ensimmäisistä omistamistani (ja suuresti rakastamistani) koiraromaaneista on australialaissyntyisen Mary Elwyn Patchettin Otavan Nuortenkirjoja -sarjassa julkaistu Palari, valkoinen dingo. Samalta tekijältä on suomennettu myös koiriin liittyvät kirjat Minä ja koirat sekä Ajax-sarja sekä muita nuortenkirjoja.
Palari, valkoinen dingo kertoo erilaisen nuoren tarinan. Palari on albinokoira, jota ei hyväksytä dingolaumaan. Oman tiensä se kuitenkin läytää tavattuaan sisarukset Timmyn ja Trudin, jotka hoitavat Palaria. Tarina on erittäin todentuntuinen ja liikuttava.
Vaikka Palari on julkaistu suomeksi jo yli neljäkymmentä vuotta sitten, se löytyy edelleen monen kirjaston valikoimista. Tämä on osoitus siitä, että kirja on hienosti kirjoitettu ja kiinnostaa lukijoita vuodesta toiseen, ja sen tarina on ajaton.
Ilmestynyt 1970, kustantaja Otava, 148 sivua, suomentanut Aila Nissinen.
Palari, valkoinen dingo kertoo erilaisen nuoren tarinan. Palari on albinokoira, jota ei hyväksytä dingolaumaan. Oman tiensä se kuitenkin läytää tavattuaan sisarukset Timmyn ja Trudin, jotka hoitavat Palaria. Tarina on erittäin todentuntuinen ja liikuttava.
Vaikka Palari on julkaistu suomeksi jo yli neljäkymmentä vuotta sitten, se löytyy edelleen monen kirjaston valikoimista. Tämä on osoitus siitä, että kirja on hienosti kirjoitettu ja kiinnostaa lukijoita vuodesta toiseen, ja sen tarina on ajaton.
Ilmestynyt 1970, kustantaja Otava, 148 sivua, suomentanut Aila Nissinen.
tiistai 9. joulukuuta 2014
Koirien Suomi - kansanperinnettä ja historiaa
koonnut Petri Pietiläinen
"Kuka vieraalta ensiksi kuulumiset kysyy, kun vieras taloon tulee?" Arvoitus muistiinmerkitty Haapavedeltä 1854.
Tämä kirja kertoo koirista suomalaisten rinnalla. Puhutaan koirista koirista runoissa ja uskomuksissa, kansantarinoissa ja saduissa. Sitten perehdytään työkoiriin eli metsästys-, veto- ja paimenkoirista, herrasväen lemmeistä ja koirista nykypäivän ihmisten rinnalla. Pienen osuuden esittelyä saavat myös suomalaiset koirarodut.
Tämä on mielenkiintoinen kirja historiasta, mutta ei mikään kotimaisten rotujen esittely. Eikä myöskään koiratietokirja vaan kansanperinnekirja. Teos kiinnostaa silti varmasti monia koiraihmisiä, jotka haluavat tutustua siihen, miten suomalaisten ja koirien yhteiselo on kehittynyt, Kirjassa on myös mukava lähdeluettelo, josta kiinnostuneille löytyy lisää luettavaa.
Koiratietouden kohdalta kirjan olisi saanut joku terminologian tunteva tarkistaa. Suupieleni vetivät hymyyn mm. seuraavat kirjoittajan itse luomat termit; koirarotumääritys, suojeluskoira, chihuahuan pitkäkarvainen muoto, kadonneiden eläinten etsijä, sortuneista taloista ihmisiä etsivä koira, rotukirjalle ottaminen (siis: rotumääritelmä, suojelukoira, pitkäkarvainen muunnos, etsijäkoira, pelastuskoira/rauniokoira, rotuunotto).
Ilmestynyt 2014, kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 239 sivua.
Tämä kirja kertoo koirista suomalaisten rinnalla. Puhutaan koirista koirista runoissa ja uskomuksissa, kansantarinoissa ja saduissa. Sitten perehdytään työkoiriin eli metsästys-, veto- ja paimenkoirista, herrasväen lemmeistä ja koirista nykypäivän ihmisten rinnalla. Pienen osuuden esittelyä saavat myös suomalaiset koirarodut.
Tämä on mielenkiintoinen kirja historiasta, mutta ei mikään kotimaisten rotujen esittely. Eikä myöskään koiratietokirja vaan kansanperinnekirja. Teos kiinnostaa silti varmasti monia koiraihmisiä, jotka haluavat tutustua siihen, miten suomalaisten ja koirien yhteiselo on kehittynyt, Kirjassa on myös mukava lähdeluettelo, josta kiinnostuneille löytyy lisää luettavaa.
Koiratietouden kohdalta kirjan olisi saanut joku terminologian tunteva tarkistaa. Suupieleni vetivät hymyyn mm. seuraavat kirjoittajan itse luomat termit; koirarotumääritys, suojeluskoira, chihuahuan pitkäkarvainen muoto, kadonneiden eläinten etsijä, sortuneista taloista ihmisiä etsivä koira, rotukirjalle ottaminen (siis: rotumääritelmä, suojelukoira, pitkäkarvainen muunnos, etsijäkoira, pelastuskoira/rauniokoira, rotuunotto).
Ilmestynyt 2014, kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 239 sivua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)