torstai 12. toukokuuta 2011

100 vinkkiä koiran käytösongelmiin

kirjoittaneet Sarah Fisher & Marie Miller

Eroahdistus, muriseminen, merkkailu, jyrsiminen, arkuus, kissat, lapset, varastaminen, portaat, levottomuus, ylikierrokset, karkailu, pölynimuri... Ongelmalista on pitkä, mutta tässä kirjassa on konstit kaikesta selviytymiseen. Tosin tämä kirja kannattaa lukea jo ennen kuin koirallesi on ehtinyt muodostua käytösongelmia! Kun ymmärrät mistä ongelma kehittyy, osaat ennaltaehkäistä sen muodostumista.

Tässä kirjassa on ensimmäisen kerran suomeksi kerrottu hieman perusteellisemmin TTouchista, jota maailmalla on käytetty jo vuosikymmeniä koirien rauhoittamiseen ja niiden itsevarmuuden kasvattamiseen. Odotan edelleen, että meillä julkaistaan lisää oppaita TTouchista.

Tämän kirjan yhteydessä hatunnoston ansaitsee myös kääntäjä Tuula Syvänperä, joka lienee suomentanut enemmän koirakirjoja kuin kukaan toinen maassamme. Kun otetaan huomioon, että hänellä on vankka tausta koiraharrastuksen parista (mm. vuosikymmenten kokemus kehäsihteerinä ja Vuolasvirta-palkinto kasvatustyöstä), jo kääntäjän nimi riittää takaamaan, että kirjassa on käytetty oikeaa terminologiaa ja jos kirjoittajalle (en väitä että tässä kirjassa olisi) on tullut jokin lipsahdus, sekin on paikattu asiantuntevasti.

Ilmestynyt 2011, 128 sivua, kustantaja Gummerus, suomentanut Tuula Syvänperä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti