Kirja on jaettu kuuteen osaalueeseen eli: uusi koira, jokapäiväinen huolenpito, koulutus ja käyttäytyminen, koiran terveys, hätätilanteet ja lisääntyminen. Siinähän kaikki perusasiat koiran kanssa elämiseen ovatkin.
Suomen oloihin soveltamisen olisi voinut tehdä perusteellisemmin, sillä esimerkiksi näyttely- ja koetoiminnasta kertovissa luvuissa on monia faktoja, jotka eivät täsmää meidän sääntöihimme. Sairauksien kohdalta löytyy käännöskirjoille tyypillinen bugi; sydänmadoista kerrotaan pitkään ja hartaasti, vaikka Suomessa ei tiettävästi ole yksikään koira saanut sydänmatotartuntaa, vaan se on haettava ulkomaanreissulta. Kokonaisuutena tämä kirja on kuitenkin harvinaisen onnistunut teos kattavuudessa ja perusteellisuudessa. Kuvitus on runsasta, värikästä ja kertovaa ja taitto on tehty vaihtelevasti.
Suosittelen perusteokseksi jokaiselle uudelle koiranomistajalle.
Ilmestynyt 2013, 192 sivua, kustantaja Readme, suomentanut Laura Haavisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti