torstai 12. helmikuuta 2009

Oikea koira oikeaan kotiin

Kirjoittaneet Åsa Ahlbom ja Anders Hallgren, valokuvat Eivor Rasehorn



Oikea koira oikeaan kotiin - nykyaikainen opetus, käyttäytyminen ja psykologia
on yksi niistä kirjoista, jotka opastavat uutta koiraharrastajaa haukkujen pariin. Kirja ei sorru esittelemään rotuja, vaan listaa niitä rotuominaisuuksia, joiden perusteella valintaa kannattaa tehdä.

Kirjassa käydään lyhyesti läpi pennun kotiin tuleminen ja alkuaikoina vastaan tulevat ongelmat. Esittelyssä ovat myös mm. koirien kieli, pennun sosiaalistaminen ja antaa ohjeita koiran kouluttamiseen ja aktivoimiseen. Oman sivutilansa saavat myös murkkuikä ja pienesti esitellään myös koiran aikuisuus ja vanhuus.

Kirjoittajat ovat tunnettuja ruotsalaisia koirankoulutuksen opastajia. Kuvaaja on niittänyt mainetta eläinkuvillaan ja kirjan on kääntänyt koirankasvattaja ja koiraharrastaja Tuula Syvänperä, joka on vuosien varrella suomentanut monen monta koirakirjaa.

Kirjan takakannen teksti ei suotta ala sanoilla: ”Koira-asiantuntijoiden parhaat ohjeet”. Tämä on erittäin suositeltava teos sekä koiran hankkimista suunnittelevalle että oman koiransa kanssa opettamisen vaikeuksien kanssa tuskittelevalle.

Ilmestynyt 2008, 144 sivua, kustantaja Sitruuna Kustannus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti