kirjoittaneet Helen Dennis ja Liz Dalby
Koiranpennun tullessa taloon on hyvä ottaa huomioon monia asioita. Yhteiselämän edetessä ihmisen on osattava lukea koiraa, mutta myös ohjata sitä hyväksyttävien tekemisten pariin. Teos käy pelkistetysti läpi koiran käyttäytymiseen, liikuntaan, ruokintaan, leikkimiseen, hoitotoimiin ja terveydenhoitoon liittyvät tärkeimmät asiat. Kirjan lopussa on perusteellinen taulukko sairauksista ja niiden oireista ja toimintaohjeita.
Kirjan ulkoasu on vaihtelevasti houkutteleva eikä sivuja ole tungettu täyteen. Jokaisella aukeamalla on useita kuvia ja kirja on helppolukuinen. Näistä asioista tykkään, vaikka en tarvitsekaan (vielä) suurennuslasia kirjojen tekstejä tiiraillessani. Suosittelen tätä kirjaa uusille koiranomistajille lämpimästi. Kun tietää asioita, voi vähentää koiran kanssa syntyviä ongelmia jo etukäteen.
Ilmestynyt 2009, 144 sivua, kustantaja Karisto. Suomentanut Tuula Syvänperä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti