perjantai 12. syyskuuta 2008

Koirat, perheeni

kirjoittanut Liisa Kukkanen, piirroskuvittanut Ritva Kukkanen



Osoitetaanpa taas, että olen itse blogiin laittamani tittelini veroinen eli koirakirjailija. Koirat, perheeni, kertoo elämäni ensimmäisistä koiristani. Pääasiassa tutustutaan elämään kahden "-laisen" kanssa eli belgialaisen ja hollantilaisen paimenkoiran. Toki lapsuudenkotini sekarotuinen Jeppe-pystykorvakin esiintyy suorasanaisesti - runomitassa Jepen elämäkerta oli julkaistu jo ennen tämän teoksen ilmestymistä.

Tämä kirja on tarina koiranomistajan arjesta, siitä kaikesta, mitä koirien kanssa sattuu ja tapahtuu, iloista ja suruista. Perheeseeni on ehtinyt kuulua myös suomenajokoiria, kissa ja hetkellisesti jopa mieskin. Ja tarina on tosi, mitä nyt joskus vähän liioitellusti kerrottuna, kun muuten ei olisi tarpeeksi naurattanut.

Kirjan on kuvittanut äitini, jonka muistiinpanoihin perustuu kirjan loppuosassa oleva mummonäkökulma tyttären koiriin.

Uskaltaudu siis mukaan lemmikkieni pariin. Näitä tarinoita lukiessasi Sinua taatusti naurattaa, vahingonilo saattaa toisinaan päästä pintaan ja ehkä hetken itkettääkin. Luvassa on hersyvän herkullista kerrontaa koiranomistajan arjesta!

Ilmestynyt 2006, 143 sivua, kustantaja Sudenhenki.
Tätä kirjaa löytyy vielä muutama kappale ja todelliseen ystävähintaankin vielä eli 4 € sisältäen postituksen. Voit tilata meilillä osoitteesta lissunmustan_ätt_gmail_piste_com.

P.S. Lausuntoni ovat taatusti puolueellisia ja rotuun päin kallellaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti