Little Manfred

kirjoittanut Michael Morpurgo

Britannian rakastetun tarinankertojan tosipohjainen kertomus lelukoira Pikku-Manfredista, joka on antanut nimen bordercollie Manfredille. Ollessaan rannalla heitteleämässä keppiä Manfred-koiralleen perheen lapset tapaavat vanhan miehen, joka kertoo heille uskomattoman tarinan nuoruudestaan. Samalla paljastuu Pikku-Manfredin historia sota-ajalta äidin lapsuudesta.

Suosittelen ehdottamaan perheen nuorille kesälomalaisille kuunneltavaksi kirjoja myös vieraalla kielellä, esimerkiksi näitä Michael Morpurgon lyhyitä tarinoita (tämän kesto oli 1h16min), joiden kanssa on mukava kokeilla kielitaidon riittämistä.

Kuuntelin tämän lastenkirjan storytel.fi -palvelun kautta. Sieltä löytyy runsaasti koiratarinoita (ja paljon muita kirjoja) niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin. Storytel tarjoaa ilmaisen kahden viikon kokeilujakson, vaikka jatkossa rajattomasti ääni- ja e-kirjoja saa käyttöönsä pienellä (tätä kirjoitettaessa 16,99€) kuukausimaksulla.

#storytelbuzz17 #buzzador

Ilmestynyt paperikirjana 2013

Uljas ja kadonnut koira

teksti Reetta Niemelä, kuvitus Salla Savolainen

Päiväkahvin kanssa (no, joo, kahvituokio vähän venähti) vapaapäivän kunniaksi lastenkirja. Tikkumäen koirat on aikanaan tullut luettua, nyt sitten lisää ponikerholaisista.

Tämä on helppolukuinen kirja nuorimmille lukijoille. Mukavasti etenevä tarina on varmasti nuorten lukijoiden mieleen, kun sisältää eläimiä ja ystävyyttä. Ratsastustuntien ja ystävien kanssa touhuamisen lisäksi ponikerholaisia kiinnostaa lähiseudulta karannut koiranpentu.

Koirakirjaksi tätä en ehkä kuitenkaan nimittäisi, mutta heppakirjaksi ehdottomasti. Toki koirista kerrottu (siis se vähä, mitä kerrotaan) on asiasisällöltään erittäin oikein. Luettavaksi suosittelen joka tapauksessa, jos perheessä on sopivan ikäistä lukijaa (kuten minä ☺)

Ilmestynyt 2016, kustantaja Otava, 79 sivua

Caddy - kompisen

kirjoittanut Lars Billgren

Päätin verrytellä kielitaitoani, kun törmäsin tähän opaskoiran elämäkertaan. Ja sain ajattelemisen aihetta siitä, miten paljon enemmän opaskoira on näkövammaiselle kuin pelkkä opaskoira. Se on hyvä ystävä ja kaveri, joka on aina mukana. Kirja osoittaa myös sen, että pelkkä koiran omistaminen riitä, vaan näkövammaisen täytyy olla koiransa ohjaaja kodin ulkopuolella liikuttaessa. Monestihan sitä ajattelee, että koira ohjaa ja opastaa, mutta eihän se tiedä minne mennä, ellei omistaja tee päätöksiä.


Kirja kertoo hersyvällä tavalla koiran ja omistajan yhteensovittamisesta, siitä miten koira kävelyttää omistajansa naatiksi hankkiutuessaan kiertotietä kotiin ja miten vapaana juokseva opaskoira on koira eikä opas, ja saattaa jättää luoksetulokutsut kuuntelematta, jos jotakin mielenkiintoisempaa on näköpiirissä. Naurut irtosivat myös siinä, kun kanssakulkija liikennevaloissa sanoo koiralle, että nyt se valo vaihtuu; siis koiralle, ei omistajalle.

Tällaisia kirjoja lukisin mielelläni lisää, mutta ilmeisesti niiden lukijakunta on liian pieni, että niitä kannattaa suomentaa. Harmi.

Ilmestynyt 1997, kustantaja Sollefteå Hundskolan, 104 sivua,
ilmestynyt myös Ultima Esperanzan kustantamana vuonna 2015.

Jesse aavekoira

kirjoittaneet Merja ja Marvi Jalo

Jenna ja Hannele ovat matkallaan Britanniassa ja pääsevät kyläilemään Skotlantiin Arlingtonin linnaan, jossa elää legenda tornihuoneeseen elävänä muuratusta epämuodostuneesta koirasta, jonka nyyhkytys linnassa edelleen kuuluu. Tytöt joutuvat melkoiseen seikkailuun kummituksen tarinan todenperäisyyttä tutkiessaan. Yllättäen Jennassa ilmenee pelkurin oireita, mitä en muista aiemmista osista. 

Kirjaa on selvästikin pidennetty kertomalla juonen kannalta turhia juttuja, kuten linnan portaikon laskemista paksulla patjalla. Mutta kyllä jännitystäkin on ihan riittävästi. Ihmettelen, miksi aina luen tämän sarjan uudet osat, vaikka en pidäkään näitä koirakirjoina, koska ei niissä mitään varsinaista koiratietoutta ole. Mutta kevyt parissa tunnissa luettava kirja on aina hauska. Ja ehkä jonakin päivänä itsekin kirjoitan taas nuortenkirjoja.

Ilmestynyt 2016, kustantaja WSOY, 131 sivua.

Jesse rauniokoira

kirjoittaneet Merja ja Marvi Jalo

Tämä on Jesse-sarjan 26. osa. Alun koirista kertovasta kirjasarjasta ollaan tultu kauaksi, peräti Skotlantiin Loch Nessin rannalle ja raunioihin kätkeytyviin muinaismuistoihin. Koiraromaaniksi en tätäkään enää nimittäisi (kuten en useita edellisiäkään osia), mutta jännitystä ja seikkailua on tarjolla. Mutta listaan yhä koirakirjat.com-sivustolleni, onhan tämä lasten suosikkisarja (vai onko? Tänä vuonna ilmestynyt osa, ja oli kirjastossa hyllyssä jonottamatta saatavilla. Ei taida enää kovin upota yleisöönsä?)

Tuli lukaistua aamupalaksi. kuten monta muutakin osaa tästä sarjasta. Enpä sitten sen kummemmin ala kehua (kun syytä ei ole) enkä haukkua (kun syytä ei ole), kunhan luin. Siis kuhan luin.

Ilmestynyt 2017, kustantaja WSOY, 151 sivua

Aleksanteri Suuri ja muita koirajuttuja

kirjoittanut Tuula Kallioniemi

Tämä on nuortenkirja, joka kertoo osin aika rankkojakin tarinoita koirista ja lapsista, jotka joko omistavat tai ainakin haluaisivat omistaa koiran. Yksitoista tarinaa, joista mikä tahansa voisi olla totta. Ja oikeastaan tarinoita oli liian vähän. Enemmänkin niitä olisin kestänyt peräkkäin.

Tartuin tähän kirjaan Helmet-lukuhaasteen vuoksi, olenhan tämän jo lapsena lukenut. Muistan tykänneeni silloinkin, mutta vasta nyt kiinnitin huomiotani tarinoiden rajuuteen.

Innostuin taas pohtimaan, että vieläkö joskus olisin yrittäjä ja kustantaisin koirakirjoja, kuten visioni aikanaan oli. Nyt olisin maltillisempi painosten suhteen - vanhoja yli kymmenen vuotta sitten ilmestyneitä kirjoja on edelleen laatikkokaupalla tuolla alakerrassa. Paloa kirjojen tekemiseen olisi. Ensi viikolla työkuvioihin tulee uutta, ja jos odotukset täyttyvät, voin ruveta sivutoimiseksi yrittäjäksi. Silloin ehkä julkaisen tänä vuonna tietokirjan koirafiguurien tuunaamisesta ja tarvikkeiden askartelemisesta niille ja jonkin romaanin tai novellikokoelman. Ja kaikki tietysti liittyvät koiriin.

Ilmestynyt 1995, 158 sivua, kustantaja Otava

Avec Lulu

kirjoittanut Mirja Pyykkö

Tähänkin kirjaan tartuin Helmet-lukuhaasteen innoittamana. Kirjan olen hankkinut heti sen ilmestyttyä, mutta se on jäänyt lukematta, koska "taas yksi yhden koiran ympärillä pyörivä kirja" ei ole jaksanut innostaa.

Ja taas olen ollut ennakkoluulojeni hämäämä. Eihän tämä mikään pelkän Lulun elämäkerta ole! Kirjassa on monien adoptioitujen koirien elämäntarinoita ja mukana koira-alan tietäjien haastatteluja, kuten Liisa Sarakontu, Katariina Mäki, Anu Lappalainen.

Henkilökohtaisesti en arvosta ulkomaisten löytökoirien kuskaamista Suomeen. Suosittelisin ihmisiä ennemminkin keskittymään kotimaan pentutehtailun ennaltaehkäisemiseen ja valistamiseen ja jos adoptiokoira otetaan, niin etsimään se kotimaisista löytökoiratarhoista.

Yksi aiheeseen liittyvä kirjoitus löytyy Aamulehdestä vajaa kuukausi sitten.

Ilmestynyt 2007, 189 sivua, kustantaja Otava.