torstai 12. tammikuuta 2012

Eksyneiden sydänten koti

kirjoittanut Lucy Dillon

Koiria ja romantiikkaa on luvassa tässä rakkauskertomuksessa. Päähenkilönä on juuri sydämensä särkenyt Rachel, joka perii tätinsä maalaistalon, jossa on löytökoiratarha (kirjan takakannen tekstissä sotketaan termit kennel ja koirahoitola, mutta älkää antako sen pilata lukukokemusta). Ja bordercollie Gemin. Lucy ei alussa paljoakaan koirista ymmärrä, mutta ajan kanssa tuntemus ja ymmärrys karttuvat.

Koiramaisesta ympäristöstään huolimatta kirja on rakkausromaani. Sillä löytökoirien uusiin koteihin sijoittamisen myötä Rachel tutustuu paikallisiin ihmisiin ja näkee, miten koira tuo monen elämään luottamusta, hellyyttä ja rakkautta.

Tämä tarina voisi olla totta, ja tällainen koiraihminen saa monet naurut siitä, mitä kirjan päähenkilö alussa ajattelee koirista. Luin kirjan hyvällä mielellä. Dillonin seuraavista kirjoista, niin koiria&romantiikkaa -kirjoja kuin ovat olevinaan, niin niistä en enää löytänyt samaa koiramaisuutta enkä myöskään samanlaista lukunautintoa.

Ilmestynyt 2011, 442 sivua, kustantaja Gummerus, suomentanut Ulla Lempinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti