keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kaikkea kivaa koiralle

kirjoittanut Rachelle Blondel

Koirasi uskollinen sydän sykkii sinulle joka päivä. Mikset itsekin osoittaisi pienin hemmotteluin, että lemmikkisi on sinulle tärkeä?

Kirjassa on 30 erilaista ohjetta, joissa pääset leipomaan, virkkaamaan, neulomaan, ompelemaan ja nikkaroimaan. Tee koirallesi itse hauskojas ja hyödyllisiä tarvikkeita, leluja ja syötäviä herkkuja. Ehkäpä yllätät parhaan ystäväsi ikiomalla synttärikakulla? 

Edellä esitetysti kirjan takakansi esittelee teoksen. Sisäpuolella vannotaan, että koirasi on pettynyt, jos se ei saa syntymäpäivänään kunnon kakkua. Toki, toki, näinhän me koiria inhimillistämme!

Tämä on hauska "askarteluopas" koiranomistajalle. Valmistettavat tuotteet on jaettu osioihin ruoka, pesä, leikki ja pukineet. Suurin osa tarvikkeista on kuitenkin enemmän omistajan iloksi kuin koiran, syötäviä lukuunottamatta tietenkin. Tosin syötävissäkin meikäläistä hämmästytti paistosten makeus - haluaako koira tosiaankin syödä banaania ja maapähkinävoita? Bataattilastuja voisin kokeilla valmistaa - itselleni ja koirat saisivat sitten jämät.

Kirja on valitettavasti suunniteltu pienten koirien omistajille. Toki peiton voi virkata isommaksi ja frisbeeseen käyttää kaksinkertaisen määrän lankaa, mutta silti itse isomman koiran omistajana olin vähän nuupallani ohjeiden suppeudesta.

Ilmestynyt 2015, 112 sivua, kustantaja Mäkelä. Suomentanut Seija Kukkonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti